Eka viikko Tema General Hospitalissa

Patsas sairaalalla "Ideal family - Immunize your children"

Kun on tekemässä työharjoittelua täkäläisessä valtion tukemassa sairaalassa, huomaa pienet, mutta merkittävät erot suomalaiseen sairaanhoitoon. Pienet siksi, että Ghanan terveydenhuolto on melko kehittynyttä ja ”pohjapiirustus” muistuttaa paljolti suomalaista vastaavaa. Käytäntö on kuitenkin sitten ihan eri asia. Periaatteet ovat samankaltaisia; ihmisten sairaudet halutaan parantaa, odottavien äitien raskausaika ja synnytys halutaan turvata ja vauvan terveydestä pidetään hyvin huolta, ja niin lasten, aikuisten kuin ikääntyneidenkin terveyttä pyritään edistämään. Vallalla on muutoksen hetki ainakin naisten keskuudessa, sillä osa heistä ei halua enää synnyttää ”normaalia määrää lapsia” eli yli viittä kappaletta sosiaalisen turvan takia, vaan modernit naiset haluavat vain muutaman lapsen, joihin voi sitten panostaa enemmän niistä tuloista, mitä itselle saa. Nainen voi toivoa lapselleen parempaa koulutusta ja elämää, jos kaikkea varakkuutta ei tarvitse jakaa 6 nälkäisen suun kesken. 

Täällä on siis lapsikuolleisuus vähentynyt kehityksen myötä, ja sairaalasta saadun tilaston mukaan viime marraskuussa syntyi 104 vauvaa, joista yhteensä 10 kuoli synnytyksen jälkeen eli 9,6 %. Luku kuulostaa kyllä aika kovalta, mutta syyt ovat ymmärrettäviä. Kuuden vauvan kuolinsyy oli ennenaikaisuus. Suomessa pienin selviytynyt keskonen on muistaakseni ollut vain 26-viikkoinen, ja haastattelemieni hoitajien mukaan yhtä pienet saattavat selviytyä täälläkin. Tällaisella pienellä selviytyjällä on vain muutaman viikon ero vakavasti vammaiseen ja selviytymiskyvyttömään sikiöön, jonka voi Suomen lain mukaan erityisluvalla abortoida vielä 24. raskausviikolla. Täällä ”normaalin” abortin tekeminen on laillista 12 raskausviikkoon asti kuten Suomessakin. Sairaalan tilaston mukaan mainitsemani ennenaikaiset kuolleet vauvat painoivat vain kilon tai alle, eli oletettavasti synnytys on käynnistynyt jostain syystä joitakin kuukausia liian aikaisin, eikä vauva ole ollut vielä tarpeeksi kypsä selviytymään. Vastasyntyneet täällä ovat muutenkin pienempiä kuin Suomessa, 2-3 kiloa. Lapset ovat yleisestikin pienempiä kuin suomalaiset pullukat, johtuen mahdollisesti ruokavaliosta… 2 vastasyntyneistä oli kuollut hypoksis-iskeemiseen enkefalopatiaan eli synnytyksen aikaisen hapenpuutteen aiheuttamaan vakavaan neurologiseen oireyhtymään. Yksi oli kuollut mekoniumaspiraatioon eli vauva hengitti kohtalokkaasti lapsenpihkaa eli omaa ensimmäistä kakkaansa ja yksi oli saanut kotona vakavan stafylokokin aiheuttaman enkefalopatian eli aivovaurion hänkin.

Klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi.

Terveen elämän ohjeita tuoreille äideille.

Tämän viikon vietin Tema General Hospitalin OPD:llä eli outpatient departmentilla eli vähän niin kuin päivystyspoliklinikalla mittaamassa alle 13-vuotiaiden lasten lämpöä ja painoa ennen kuin he menevät lääkärin vastaanotolle. Lasten äidit jonottavat ensin hakemaan potilaskansioita, jonka jälkeen jonottavat meidän pisteeseen, jonka jälkeen heidät ohjataan jonottamaan oikealle lääkärille tai emergency/revovery roomiin, johon lääkäri pyydetään hätätapauksissa. Kaikki tulleet lapset kirjattiin paksuun kirjaan ja vanhemmilta otettiin maksutosite, ellei heillä ollut vakuutusta. 

Community nurset Lydia ja Linda OPD:llä meidän toimipisteellä.

Lastenlääkäreitä päivisin työskentelee 2-4 kappaletta, erikseen on lääkäri vastaanottamassa sirppisoluanemiapotilaita. Sirppisoluanemiaa (sickle cell disease) esiintyy ainoastaan malaria-alueilla ja on periytyvä verisairaus. Siinä punasolut saa mutaation takia sirppimäisen muodon ja sama mutaatio suojaa malarialta, mutta aiheuttaa anemiaa. Lapset eivät kovin kovin sairailta vaikuttaneet, mutta ei siinä lämpöä mitattaessa ja painoa ottaessa paljoa ehtinyt oireita huomatakaan. Joku lapsi oksenteli mustaan muovipussiin ja jotkut vauvat itkivät välillä. OPD on jaettu eri-ikäisten kesken (lapset, aikuiset, seniorit) ja nämä OPD-pisteet on eroteltu sermein ja tuolirivein. Joillakin lapsilla oli ihottumaa tai kuumetta. Jos lapsella oli yli 38 asteen kuume, hänen vanhempansa ohjattiin ostamaan huoneen toisessa päässä olevasta apteekista parasetamolisuppo. 

Sairaalan OPD:n sisältä.

36.7 astetta

Muutama hätätapaus tuli viikon aamuvuorojen aikana. Yhdellä alle 5-vuotiaalla lapsella eilen oli turvonneet silmät ja jalkapöydät ja vatsa oli kuin potkupallo ja hengitys tosi huonoa. Oltiin eilen vilkaisemassa Nitan kanssa sitä siellä takahuoneessa, mutta ei viitsitty jäädä kyttäämään, kun poika oli niin huonossa kunnossa. Tänään sitten kuulin, että poika oli kuollut. Oli kuulemma kärsinyt tuberkuloosista ja oli ollut myös hiv-positiivinen. En tiedä missä se tubi oli ollut, mutta ei kauhean hyviä kortteja ollut jaettuna niin pienelle lapselle alun perinkään… Yksi toinenkin lapsi kärsi hapenpuutteesta takahuoneessa yhtenä aikaisempana päivänä, mutta happi oli loppu. Sairaalan ja erityisesti lasten vastaanoton ”tehohoitohuoneesta” voi näemmä loppua sellaisetkin perustarvikkeet ja tärkeät aineet. Vanha iso happipullo vaan loju huoneessa. Se lapsi kiikutettiin sitten sentään sairaalan osastolle, missä happea piti olla saatavilla. Vaikka täällä on monipuolisesti tavaraa saatavilla, sitä on rajoitetusti. Suomessa voidaan huoletta läträtä hapen ja monen muun aineen kanssa ilman, että täytyisi pelätä sen loppumista ja säästellä sitä.

Alle vuoden ikäisille vauvoille annetaan pistoksia tämän näköisessä paikassa.

’Säästely’ on hyvä sana kuvaamaan tavaroiden käyttöä täällä. ’Järkevä säästely’ olisi parempi, mutta sairaalaa koskien paikallinen järkevyys ei ole joka asiassa hyvä juttu hygienia- ja aseptisuussyistä. Järkevästihän ne täällä ajattelee, kun verinäyteputkista ei rikota vakuumikantta, vaan kannet avataan ja suljetaan veren oton jälkeen, ja käytetään uudestaan pesun jälkeen. Säästäähän siinä. Rahaa. Kai ne putket verestä saadaan puhtaaksi, mutta on siinä kuitenkin väärän tuloksen riski olemassa. Verestä tuli mieleen, että täällä ei potilaalle edes luovuteta sitä, ellei hän itse tuo jotain toista ihmistä luovuttamaan vastineeksi. Verta on niin vähän saatavilla, että on parempi jos hankkii itse ihmisen, jonka veret voi käyttää itse tai sitten joku muu. Cathy eli vuokranantajamme kertoi yhdestä omasta potilaastaan tuolla sairaalassa, joka tarvitsisi verta, mutta ei saa tarpeeksi, kun hänellä ei ole omaisia jotka tulisivat luovuttamaan verta. Sairaalasta osastolta ei pääse myöskään ulos, ennen kuin maksaa ajasta jonka on siellä viettänyt. Eikä sillä samalla potilaalla ole varaa maksaa sitä laskuakaan, joten hän on jumissa sairaalassa ja huonompaan kuntoon menee, mutta kukaan ei pysty auttamaan. Täällä on sosiaaliturva, mikä alentaa sairaalamaksuja, mutta varsinaiset sosiaalitädit eivät pysty auttamaan, jälleen kerran, rahanpuutteen takia. Ja lasku vaan kasvaa… 

Googlesta :D

Sairaala on muuten ihan ok-siisti, kampusmainen alue, jossa osastot ovat erillään olevia yksikerroksisia taloja. Osastot yhdistyvät kävelytein, jotka on rakennettu koholle nurmikosta. Sairaala on suuruudeltaan keskussairaalaa vastaava, osastoja löytyy runsaasti. Naisille löytyy kirurginen, general ward, maternity ward, gynekologinen ja lying-in-osasto, jolla oli synnytystä odottavia tai jo synnyttäneitä, joilla oli jotain ongelmia. Miehille on myös kirurginen ja general ward. Lapsille on lasten osasto, vastasyntyneiden osasto ja Annex-osasto, joka on kirurginen osasto. Se on vaan nimetty eri tavalla. Infektiotaudeille oli osasto nimeltään fever unit, ja sen vieressä osasto, jolla hoidettiin polikliinisesti esim hiv-, ja tubipotilaita. Silmäosasto ja hammasosasto löytyvät myös, hammaslääkärin huone muistutti aika paljon suomalaista vastaavaa. Tai ainakin se välinepöytä mikä heiluu aina siinä potilastuolin yläpuolella. Haju oli sama myös. Sitten on fysioterapiaosasto, se OPD mistä jo puhuin ja public health unit, jonka eri osa-alueilla me suoritetaan tää loppu avoharjoittelusta (vielä 2,5 viikkoa). Opiskelijoille on sairaalan yhteydessä myös training unit, jossa hoitajat voivat opettaa oppilaita osastojen ulkopuolella.

Niin ja se kaamein paikka jäi vielä mainitsematta eli ruumishuone… Käytiin tutustumassa siihen maanantaina, kun tehtiin kierrosta osastojen läpi muiden Narh-Bita-opiskelijoiden kanssa, jotka tulivat harjoitteluun sairaalaan. Haju oli mielenkiintoinen, mutta ei tarvinnut sentään tyytyä vain yhden aistin käyttämiseen, sillä näköaistillekin oli mukavia yllätyksiä kun vähän peremmälle astui. ”Eteisen” kovalla kivilattialla makasi riveissä 4 miestä, yksi nainen ja yksi noin 12-vuotias poika. Siinä ne sitten pötkötti. Alasti. Miehiltä oli peitetty alapää mutta naisella oli kaikki esillä. Pojalta puuttui puolet päästä, näytti siltä että joku olisi ampunut haulikolla silmään. Lattialla oli lammikoittain vettä, sillä kuolleet oli pesty siinä lattialla, varmaan ämpäreillä heitetty vettä päälle. Yritettiin hyppiä eteenpäin ettei kengät kauheasti kastuneet, ties mitä tauteja sielläkin lillui… Oltiin onneksi jonon viimeisiä, sillä ensimmäisiksi rynnineet opiskelijat eivät näyttäneet kauhean hyvinvoivilta sen jälkeen, kun heidän naamojensa edessä avattiin valtavat kylmäkaapin ovet, jonka takaa paljastui monta hyllyllistä kuolleita kaappiin pakattuja ihmisiä. Jalkapohjia ja päitä limittäin ja lomittain. Jotkut kuolleet voivat viettää kaapissa jopa vuoden, jos omaisilla ei ole varaa järjestää hautajaisia. Kun kaapit täyttyvät liikaa, voidaan tehdä joukkohautaus. Ruumiita ei kuulemma ikinä tuhkata. Kaappeja oli ruumishuoneella enemmänkin. Niiden täyttöasteesta en osaa sanoa, mutta se yksi avattu oli ainakin ihan piukassa. Sinne vaan porukan sekaan ja bileet paranee. Ei ne kuolleet sinäänsä kauheilta näyttäny, paitsi se yksi poika. Enemmän se haju häiritsi, kun koko päivän tuntui nenässä.

Nita ja Kirsi lähibaarin terassilla...

 

Kelit ja maisemat on ihan siedettävät välillä.

Vapaa-ajalla ollaan maisteltu taas lisää ghanalaisia ruokia, kuten jollof ricee, riisiä papujen kanssa ja plantaania eri muodoissa ja keskiviikkona käytiin ensimmäistä kertaa Labadi Beachilla reggae-illassa. Tänne tuli yksi norjalainen Brigitte tekemään sairaanhoitajan hommia ja hengaillaan välillä sen kanssa. Se asuu joittenki norjalaisten talossa Nunguassa, parinkymmenen kilsan päässä. Yleensä täällä käy Norjasta vain opiskelijoita, mutta Briggen äiti on opiskelijoita lähettävän koulun rehtori, niin hänkin on päässyt reissuun. Brigitte on siis jo valmis sairaanhoitaja ja tehnyt niitä hommia pari vuotta Norjassa kirurgisella vuodeosastolla. Mukava tyyppi. Vähä niinku kaikki täällä. Oon kyl ilonen että oon täällä! :-D Niin siitä reggae-illasta piti sanoa että paikan päällä oli varmaan enemmän valkoisia kuin mustia, oli Hollannista ja Australiasta porukkaa, oli suomalaisen näkösiä tyttöjäkin, mutta ei nyt ihan kaikkia viitsitty mennä ahdistelemaan että mistä ne on. Mustat miehet tuli myymään julisteita, puukippoja ja pilveä. Meille riitti ihan hyvin paikan ruoka- ja oluttarjonta. Täällä myydään hyvää Etelä-Afrikkalaista siideriä nimeltään Hunter’s. Ghanassa valmistetaan muutamaa erilaista lageria, Star on yksi suosituimmista. Sitä juovat kaikki ja sitä saa joka paikasta. Hyvää se onkin, parempaa kuin suomalaiset lagerit ainakin mun mielestä. Vaikka se on aika kevyen makuista, se ei maistu laimealta kuten jotkut Suomessa myydyt merkit. Sitten täällä tehdään Guinnessia, joka on paikallisten mielestä parempaa kuin aito englantilainen Guinness. Hyvää sekin…

Tänään Brigitte tulee tänne meille yökylään, mennään varmaan johonkin baariin tai klubille ja huomen aamulla sitten me suomalaiset lähdetään mr E.:n kanssa katsomaan taas maailmaa Teman ulkopuolelle. Mr E. lupasi viedä meidät hänen kotikyläänsä, josta myös Narhin perhe on kotoisin, ja sunnuntaina Voltalle jokiristeilylle. Volta lake on yksi isoimmista tekojärvistä maailmassa ja se sijaitsee tästä pohjoiseen, ja sieltä laskee Volta river tohon mereen. Katsotaan nyt sitten mennäänkö järvelle asti vai vain joelle, ei oikein selvinnyt. Täytyy sitä järveä ainakin jossain vaiheessa päästä katsomaan. Siellä on manaatteja!

Savanni nukahtaa...

EB on siististi kool.

Perjantaina ei oltu työmaalla ollenkaan, sillä meidän piti toimittaa Accraan nursing counciliin jotkut epämääräiset hakemukset, jotta päästään suorittamaan se meidän mielenterveysharjoittelu kuukauden päästä. Maksaa jotain 50 dollaria (US) mutta ei sen väliä kunhan pääsee niitä kahjoja afrikkalaisia tsiigailemaan. Saatiin hyviä vinkkejä sille harjoittelujaksolle; ”always stand behind the nurse”, ”be aware outside, they might run away from the hospital” etc. Accra näytti ihan suurelta kaupungilta, yllättäen, ja paljon oli liikennettä ja autojen lomassa pyöri erilaisten syömisten, juomisten ja tavaroiden myyjiä. Joku myi kansioita, joku vöitä ja joku pre-paid -puhelinaikaa. Hedelmiä ja keksejä saa ostettua suoraan autoon tien päältä, jos haluaa nauttia aamupalansa vaikka aamuruuhkassa. Nursing council sijaitsi aivan meren rannassa, eli päästiin näkemään ekaa kertaa merta täällä ollessa!! Wuhuu! Ei siihen mennytkään kuin vajaa pari viikkoa, vaikka merenrantakaupungissa oleskellaan. Mutta ei se ollut sellainen meri kuin elokuvissa, se oli vain harmaa ja haiseva. Vähän niinkuin me, jos täällä hiekkapölyn keskellä ilman suihkua hengaillaan tarpeeks kauan vielä.

Kolmoset Accran rannalla.

Paavo.

 Accrasta tultiin takaisin rantatietä pitkin Temaan, joka oli kyllä huomattavasti hitaampaa kuin moottoritietä pitkin kulkeminen. Accran ja Teman välillä on pieniä kyliä, jotka kuuluvat kaikki Greater Accra -alueeseen. Näitä kyliä ovat ainakin Osu, Labadi, Teshie ja Nungua. Tie oli osaksi asfalttia, osaksi hiekkaa ja kiviä, autot kärsivät täällä kyllä paljon näillä teillä. Ei ihme, että renkaita ja auton osia myydään joka puolella. Pientä huvitusta herättävät vanhat romuooppelitaksit, joissa on aivan tuliterät renkaat ja hohtavat vanteet. Mr E. Oli meidän hovikuskinamme, mikä oli ihan hyvä homma. Ei tarvinnut bussilla tms. lähteä etsimään mitään paikkoja. Hän vei meidät Temaan palattuamme vielä toiselle reissulle, Shai Hillsin Resource Reserve -nimiselle luonnonsuojelualueelle. Alue on 52 neliökilometriä laaja ja alueella on kivikkoisia kukkuloita (korkein 290 m) ja savannia. Eläimiä ei alueella silti ole kovin monipuolisesti, vain antilooppeja, paviaaneja, jotain isoja kanalintuja ja jotain muita tipusia. Nähtiin sentään noita looppeja ja babooneja. 

Suomessa hirvikolareita, täällä vähän toisia.

Tosinainen pukeutuu aina mekkoon.

Vietettiin vain noin tunti alueella. Käytiin sellaisessa luolassa, jossa 1800-luvulla nigerialaiset pakolaiset olivat piilossa muilta heimoilta. Mr E.:nkin esi-isät ovat kuulemma sillä tavalla tulleet Ghanaan. Ihmiset sotivat silloin paljon tällä alueella. Luola oli kyllä hyvässä piilossa, kiivettiin vähän ja perillä odotti suuri lepakkoperhe. Ebola-lepakot. Meidän mukaamme lähti (ajettiin alueella ei-henkilöautolle-sopivalla peltotiellä mr E.:n omalla autolla) luonnonsuojelualueen joku opas, joka sitten kertoi vähän kaikkea mitä kysyttiin. Valitettavasti hän puhui vähän epäselvää englantia niin mr E.:n piti välillä vähän englannistaa hänen englantiaan.

Antiloopit.

Voisin tässä vaiheessa kertoa vähän tästä meidän ruokavaliosta täällä. Enimmäkseen pääruoaksi syödään riisiä ja tomaattipohjaista pippurista soossia, mutta ollaan kyllä kokeiltu muitakin ”herkkuja”... Varsinaiset ghanalaiset perinteiset ruokalajit perustuvat tärkkelyspohjaiseen mössöön, jota syödään pippurisen sopan tai kastikkeen ja kalan tai lihan kanssa. Mössöjä on erilaisia. Fufu, banku ja kenkey ovat kaikki valmistettu maissista ja/tai kassavasta (maniokki suomennettuna), mutta bankua varten aineet ovat käyneet, ja kenkeymömmö on kääritty maissin tai plantaanin kuoriin ja sitten keitetty.

Fufu fisun ja sopan kanssa. Sormet sekaan vaan.

Bankupallot taustalla, tilapiakalaa pippurikeitossa etualalla.

Plantaani on siis banaanin isokokoisempi serkku, josta voi, kuoren ollessa vihertävä, friteeraamalla saada ranskiksen näköistä ja makuista ruokaa, ja plantaanin ollessa kypsä, makeampia ruokia. Kadulla myydään paistettua plantaania, joka maistuu toosi hyvälle. Kaloja valmistetaan eri tavoin, niitä kuivataan ja paistetaan tai laitetaan soppaan sekaan tai savustetaan. Tilapia on yksi suosittu ja hyvänmakuinen kala täällä. Syötiin just tänään lounaaksi bankua ja tilapiaa pippurikastikkeessa. Paikalliset nauraa aina, kun puhuu noista mömmöruoista. Niiden mielestä ne on aika huonoja ruokia, ja kadulta ostettaessa niitä saakin halvalla. 50 senttiä maksoi kenkey-annos, banku maksoi 2,5 euroa ja fufu tais olla euron tai vähän päälle. Kaikkia noita kolmea nyt maistaneena oon ehkä samaa mieltä, ei mitää luksusta ole. Ja kun niitä syödään käsin, täytyy varoa ettei nuole naapurin vessanpyttyä samalla. Fufu, kenkey ja banku näyttävät taikinapalloilta, mutta keskenään hiukan eri värisiltä. Fufu oli kaikkein joustavinta mömmöä.. Se oli sen takia ehkä mun mielestä pahinta, se tekstuuri ei oikein sopinu suuhun. Uunin kautta ehkä. Mömmöpalloista otetaan sormilla paloja ja dipataan soppaan. Meidän banku-sopassa lillu se kahteen osaan puolitettu tilapia, josta sitten sörkittiin lihaa irti ja yritettiin olla saamatta hirveästi ruotoja kurkkuun. Kala on ollut tähän mennessä aina hyvänmakuista, ainakin mun mielestä.. Nita aka Jorma ja Kirsi eli lyhyemmin Kirsi-Jorma eivät aluksi lämmenneet fisuille, mutta onneksi Kirsi on vaihtanut kelkkaa ja tästä lähin Jorma saa tyytyä riiseihinsä ja kanoihinsa yksinään. Täällä syödään soppien ja taikinapallojen lisäksi siis paljon riisiä ja jamssia. Jamssi on kai vähän kuin bataatti, mutta isompi. Mausta en vielä tiedä, sitä maistetaan viimeistään ensi viikolla.

Paistettua plantaania Teman keskustassa.

Hedelmiä täältä saa ylläripylläri monipuolisesti. Torilta saa ananaksia, mangoja, banaaneja, appelsiineja, avokadoja, papaijoja... Ja ihan ok-hintaan. Ei se kilohinta mun mielestä paljoa eroa Suomen hinnoista, mutta on ainakin tuoreempaa ja parempaa. Ananakset on tosi hyviä ja avokado on paljon makeampaa täällä kuin kotona. Appelsiinit on vähän mehukkaampia, niitä on tosin vaikeampia kuoria. Papaijaa en ollut varmaan kotonakaan koskaan maistanut, mutta hyvvää oli! Suosittelen..

Toi meidän vuokranantaja ja sen vanhemmat pitää meitä varmaan ihan kädettöminä länsimaalaisina, koska tän Cathyn äiti oli pyytänyt yhtä sen sukulaisen tyttöystävää tulemaan tänne pari kertaa viikossa tekemään meille ruokaa! Ja Cathyn isä just tänään viimeks koululla vihjaili jotain että ollaan yritetty vähän ruokaakin tehdä hyvä hyvä. Ja kun Cathy teki puuroa, se kerto mulle miten sitä tehdään. ”Not very hard.” Indeed. No joooo ei ne asiat kai ihan niin ole, ne haluaa että me opitaan miten ghanalaista ruokaa valmistetaan, jotta osataan sitten kotonakin tehdä kaikille ketkä uskaltaa maistaa! Tosi hieno homma kyllä, eikä meidän tarvi ees kuulemma maksaa ruokakuluja. Voidaan sit ehkä tiskata... Nää on kyllä niin avuliasta porukkaa, varsinkin tää suku. Se meidän tuleva house-chef kävi täällä tällä viikolla ja sano että voi pestä meidän pyykitkin jos me ei ehditä! Ihan hulluja kaikki. Kukaan mun kalsareihin koske. Cathy tottunu vähä toiseen ku toi sen vartija silittää varmaan sen alushousutki.

Mutta ruoka on pääasiassa hyvää. Noi luulee, ettei kestetä pippurisia ruokia, mutta antaa tulla vaan.. Vaikka oonkin hiukan tässä kärsinyt vattavaivoista, niin eiköhän se sillä parane millä on tullukki!

Hikeä, hiekkaa ja ämpärillinen vettä

Töps töps töps.

Aloitetaan kertomalla vaikka näistä paikallisista katujen villieläimistä eli kanoista ja kukoista. Kukot aloittavat joka-aamuisen kiekumisensa noin 05.30, joskus jopa neljältä, mutta onneksi niihin ei enää herää. Ensimmäisenä aamuna kuvittelin varmaan herääväni jostain luomumaatilalta, mutta sitähän tää koko maa on, pyssy vaan kouraan ja kanoja metsästämään. Niitä on ihan oikeesti JOKA PUOLELLA ja lähipäivinä ollaan törmätty isoihin kanaperheisiinkin. On ne pienet aika sööttejäki. Ei olla silti silitelty. Ne on aika hölmöjä kun ne juoksentelee ympäriinsä ja väistelee ihmisiä ja autoja ja yrittää löytää sapuskaa täältä kuivasta ympäristöstä.

Huomatkaa kana taustalla.

 Poliiseja nähtiin pari sattumalta, kun istuttiin maistelemassa paikallisia virvoitusjuomia ja ihastelemassa seudun kanapopulaatiota. Poliiseilla oli hienot aseet, mutta aika vähän järkeä. Kauhean tyrkyttämisen jälkeen oli pakko ottaa toisen numero puhelimeen. Poliisin privaattilinjalle sitten vaan soittelemaan.. Hieno paikka kun ei edes jeppet jätä rauhaan. Me kyllä aloitettiin keskustelu kysymällä voidaanko kuvata heitä, mutta heti hirveä kuulustelu että kauanko ollaan täällä ja missä päin asutaan ja onko poikaystäviä ja vaihdetaanko numeroita. Melkein samat ahdistelut tulee ihan sama kenen miespuolisen ihmisen kanssa täällä keskustelee, paitsi töissä. Sairaalassa miehet on normaaleja. Täällä kävi putkimieskin, jolle valehtelin että mies odottaa kotona jonka jälkeen hän totesi että "So I think of you as a friend". 

 

Cathyn talo.

Laitan tänne nyt muutamia kuvia lisää tästä ympäristöstäkin. Kuvien lataaminen palvelimelle on vaan tosi hidasta niin en jaksa kauhean montaa ladata. Eikä niistä edes näy kauheen hyvin, kun ne on niin pieniä.

Näkymä kotikadulla.

Teman jotain suburbiaa.

Banaanin ja plantaanin myyjiä kadun varrella.

 Viikonloppuna tunkeuduttiin yksiin häihin, mikä oli aika hauskaa. Hääpari oli kaverin kavereita. Täällä voi kirkkoon mennä kuka tahansa seuraamaan hääseremoniaa, ja häävastaanotollekin saa mennä. Ei niissä silti kukaan oikeasti kiertele minkään ilmaisen ruoan tai juoman perässä, vastaanottokin kestää vain pari tuntia. Kirkossa istuttiin ja seistiin pari tuntia. Ohjelmassa oli "virsiä", rukouksia ja hääparille suunnattu saarna ja lisää laulua ja lopussa paikalliset tanssivatkin jonossa antamaan rahallista tukea tuleville aviopuolisoille. Mekin kyllä mentiin laittamaan hilut pussiin, mutta ei me nyt sentään tanssittu. Jotain rajaa... 

Hääpari antaa lupauksensa.

Tunnelma oli kyllä paljon hauskempi, eikä niin jäykkä kuin suomalaisissa häissä. Ihmiset huutelivat kirkossa tuleville aviopuolisoille ja piti meteliä. Kaikki lauloivat ja taputtivat ja meidätkin vastaanotettiin hyvin. En sinäänsä ihmettele, jos ihmiset eivät halua mennä Suomen ev.lut kirkossa naimisiin, kun vihkitoimitus on aina melkein se ja sama. Ihmiset istuvat hiljaa penkeissään kuin syntiset kanat orrella ja virsiä ei laula enää kukaan. Häävastaanotto täällä kyllä kalpeni sitten suomalaiseen verrattuna. Täällä kirkosta mentiin suoraan johonkin järjestettyyn ulkoilmapaikkaan, jossa istuttiin riveissä ja odoteltiin ruokaa. Jotain puheita ja ohjelmanumeroita löytyi, mutta melko laimeita. Ei mitään sukkanauhoja tai muuta sellaista. Syömisen jälkeen porukka vaan liukeni paikalta. Tai niin me tehtiin. Jotkut jäivät tanssimaan hääparin kanssa.

 

Presbyterian Church

Tuore aviopari

"Grooms friends from Finland"

"Jatkoilla"

Ollaan täällä nyt jo aloitettu naisten osastolla työharjoittelu, ja se on paljon mielenkiintoisempaa kuin lastenosastolla työskentely. Siellä ei saanut tehdä mitään. Saimme sairaalan "osastonhoitajalta" Evalta semmoset hoitosuunnitelma-laput, joihin meidän tulee täyttää 2 potilaan tiedot ja miten hoidetaan ja sitten arvioidaan hoidon ja tilan etenemistä. Näin meidän pitäisi hahmottaa paremmin, mitä meidän pitää tehdä ja tulisi sisäistää hoitajan työstä. Valittiin sitten osastolta aluksi vaan yks per naama. Ai niin, sunnuntaina lisäännyimme kun tänne tuli asumaan Kirsi Turusta, joka suorittaa myös osan harjoittelustaan meidän kanssa. Naisten osastolla oli noin 12 potilasta, jotka kärsivät mm. malariasta, reumaattisista niveltulehduksista, gastroenteriitistä, anemiasta, diabeteksesta johtuvista oireista tai ovat menossa leikkaukseen. Tänään yksi potilas meni leikkaukseen ja olisimme voineet mennä katsomaan, mutta työaikamme päättyi ennen kuin se alkoi.

Kaikki potilaiden tiedot löytyvät papereista potilaskansion välistä ja osaston päiväkirjoista, ja niistä sitten yritimme selvittää potilaiden hoitoa. Osastolla työskentelee yksi staff nurse, yksi sairaanhoitaja ja yksi nurse assistant sekä muutama opiskelija. He auttoivat kyllä mielellään. Huomenna ehkä päästään kanyloimaan potilasta, en kyllä tiedä miten se luonaa, ei noitten ihonvärin läpi oikein erota suonia. Tuntuu että paikallisetkin hoitajat vaan sörkkii vähän sinne päin. Osastolla ei ole kiirutta, potilaat makaavat vuoteissaan ja käyvät itsenäisesti vessassa. Yhdellä vanhemmalla rouvalla oli koko ajan joku sukulainen mukana auttamassa. Lääkkeet annetaan määrättyihin aikoihin. Kipua täällä ei mitata potilaalta VAS-mittarilla tai muulla vastaavalla. Potilas voi halutessaan sanoa lääkärin kierrolla, että on kipua, jolloin lääkäri määrää jotain kipulääkettä. Varmaan diagnoosin mukaan annetaan lähinnä lääkkeitä, eikä osastolla ole kipulääkkeitä jaossa. Jokaisen täytyy maksaa ja hankkia omat lääkkeensä sairaalassa ollessaankin. Mulla on VAS-kipumittari mukana, joillekin hoitajille sitä esittelin jo, täytyy ehkä vastaavalle hoitajalle sitä myös näyttää. Voin sen sitten vaikka jättää jonnekin tänne. Yksi toinen asia, mitä olisi pitänyt raahata mukana, on mansetti. Nää täällä kiristää kättä ilmeisesti vanhoilla iv-letkuilla. 

Valvontayksikkö, leikkaussaliin menevät ovet ja potilaspaikat perällä.

 Täällä on monta päivää kärsitty jo vedettömyydestä ja tänään sentään viitsittiin vähän tuhlata tynnyreihin säilöttyä vettä, että päästiin pesulle. Maanantaisin PITÄISI tulla vettä eniten hanasta, mutta eilen ei tullut tippaakaan. Sama juttu tänään. Pyykitkin pitäis jossain välissä pestä. Tukka muistutti jo paikallisten liimalettejä, kun ne käyttää jotain ihme tatinoita. Ne käy 3-5 päivän välein laitattamassa niitä hair saloneissa! Hauskaa. Tai jos niillä on jotkut letit, rastat tms niin harvemmin. Mutta toisaalta on ihan hauskaa, ettei tarvitse joka päivä käydä suihkussa, vaikka on kuuma. Oon tottunut tähän jo. Täytyy varmaan jatkaa samaan malliin Suomessa... Voi helpottua ainakin kaiken sonnan sietäminen jos lähtee johonkin reissaamaan tai vaikka vaan festareillekin. Piis aut!

Terveisiä kotiin.

Narh-Bita Hospital, childrens ward

Tänään olimme ensimmäistä päivää lastenosastolla työharjoittelussa. Osastolla oli muistaakseni 6 potilasta ja heidän äitinsä/isänsä. Nuorin lapsi oli noin 8 kuukautta vanha ja vanhin 7 vuotta. Hoitajat työskentelevät 6 h päivässä. Yleisimmät sairaudet lapsilla ovat malaria ja gastroenteriitti eli ruoansulatuskanavan tulehdus sekä sepsis eli verenmyrkytys. Tauteja hoidetaan i.v.-antibiooteilla ja malarialääkkeellä. 

I.V.-välineistöä ja pestävä kaarimalja. Ihon puhdistukseen käyetttiin spriitä pullosta.

Lääkärin kierto oli siihen aikaan kun lääkäri ehti paikalle, ja se muistutti ulkoisesti paljon Suomen vastaavaa. Hoitajat kulkivat kärryn ja potilaskansioiden kanssa potilaalta toisen luo ja lääkäri katsoi tietoja ja määräsi tulevat tutkimukset ja lääkkeet. Kaikki tämä tehtiin tietysti akaan kielellä, joten emme ymmärtäneet mitään. Kaikki kirjataan käsin, aamu- ja iltavuorolla on omat kirjat. Potilaskansioiden välissä oli suomalaista kuumekurvaa vastaava paperi ja yksi mihin lääkäri teki merkintänsä. Yhdessä paperissa oli potilaan sairaskertomus. Nämä paperit ja kirjaamiset tehdään sentään englanniksi. 

Sairaanhoitaja Lisa kirjaamassa.

Osastolla toimi 1 sairaanhoitaja, 2 staff nursea ja 1 nurse assistant (vähän kuin lähihoitaja). Staff nurse on sairaanhoitaja, joka on ollut osastolla kauemmin ja heillä on enemmän kokemusta ja he tekevät esim. työvuorolistat. Kaikilla heillä oli eriväriset asut. Sairaanhoitajilla on vihreä mekko, jossa on valkoiset kaulukset, staff nurseilla on valkoiset mekot ja nurse assistanteilla maanvihreät. Kaikki naiset muutenkin käyttävät lähes poikkeuksetta mekkoja. Työkengät voivat olla millaiset tahansa.

Staff nurse.

Saimme seurata osaston toimintaa tänään aika lailla ilman mitään annettuja käskyjä. Olemme osastolla 3 päivää, jonka jälkeen menemme naisten osastolle 4 päiväksi. Ensi viikon jälkeen itse asiassa siirrymme tästä sairaalasta Tema General Hospitaliin, jossa pitäisi olla mr E.:n mukaan terveydenhoitajia, joiden työtä pääsemme seuraamaan ja ehkä tekemäänkin jotain ja esim. käymään kotikäynneillä.. Lastenosaston sairaanhoitajan mukaan terkkarit menevät esim. sellaisten naisten luokse kotikäynneille, jotka eivät synnytä sairaalassa eivätkä käy rokotuttamassa lapsia missään. Yksi syy tähän oli hoitajan mukaan se, että täällä synnyttämisen jälkeen naisen tulee käyttää valkoista mekkoa 3 kuukauden ajan, ja niillä, joilla ei ole varaa tähän mekkoon, valehtelevat lapsensa olemassaolosta eivätkä liiku kotoa mihinkään. Vaikka heille olisi kerrottu, ettei kyseistä mekkoa tarvita.

Täällä rokotuksia annetaan samalla tavalla kuin Suomessakin; difteria, tetanus, polio, hinkuyskä, hemofilus influenssa b, tuhkarokko ja Suomesta poiketen tuberkuloosi. Suomessa annetaan myös pneumokokkirokote ja rotavirusrokote. A-vitamiinia lapset saavat 5 ikävuoteen asti puolen vuoden välein. Siitä ei ollut juttua, että montako prosenttia lapsista oikeasti saa kaikki rokotukset, mutta yritys on kuulemma kova. HIV:tä on kuulemma aika paljon, ja jos positiivinen lapsi tulee osastolle, potilaskansion väliin laitetaan pieni sitä tarkoittava lappu. General hospitalissa kuulemma on tietty koodi, mikä kirjoitetaan potilaan tietoihin, ja toinen koodi, jos potilas on hiv-negatiivinen.

Gastroenteriitistä kärsivä Albert ja hänen äitinsä. Kanyyli tuettiin kaikilla lapsilla pahvipalalla.

Toiminta osastolla oli aika verkkaista, mutta sairaanhoitajalla oli aika kiire, sillä hän kirjasi lähes kaiken lääkkeistä ja varmisti, että potilaat saivat lääkkeensä oikeaan aikaan. Lasten perushoidon hoitivat vanhemmat. Saimme nähdä kun lääkäri kanyloi yhden pikkupojan jalkaa.. Kauhee huuto. Pienten lasten suonia on ilmeisesti erittäin vaikea löytää. Yksi staff nurse kanyloi yhden toisen pikkupojan kättä, ja onnistui kyllä paremmin kuin lääkäri. Täälläkin varmistetaan keittiksellä suonen toimivuus, mutta ihan pienellä määrällä, ja i.v.-antibiootit, kuten Ceftriaxon annettiin boluksena ruiskusta pikkuhiljaa suoneen. Sen jälkeen samat kanyylin korkit laitettiin kiinni eikä suonta huuhdeltu, ellei toista antibioottia ollut määrätty annettavaksi sen jälkeen. Suomessa huuhdellaan suonta ennen ja jälkeen, vaihdetaan korkit aina uusiin ja antibiootit laimennetaan yleensä keittiksellä tai jollain muulla, sillä ne kirvelevät aika paljon. Moni lapsi itki tosi kovaa, kun antibioottia annosteltiin suoneen. Osastolla ei ollut yleisessä jaossa käsidesiä ja vain takahuoneessa oli käsienpesuun hoitajille saippuaa ja vesihana (tynnyristä). Hoitajat kantoivat laukuissaan pientä käsidesipulloa, jota en nähnyt kyllä kuin vain yhden hoitajan käyttävän pois lähtiessään. Osastolla ollessaan hoitajat käyttivät suoraan sprii-pullon sisältöä käsiensä desinfiointiin. Käsidesi ei silti kuulemma ole kallista. Hoitajilla ei kyllä silti ole kauheasti potilaskontaktia iv-lääkkeiden annostelun lisäksi.

Taustalla näkyy aika hyvin puolet osastosta ja millaiset olot lapsilla on.

Lapset katselivat meidän valkoisia naamojamme vähän pitemmän aikaa kuin muiden, mutta eivät sentään huudelleet mitään niinkuin lapset kadulla. Eräs 5-vuotias Goofy ihastui Nitaan ja teki vähän tuttavuutta meihin muutenkin, vaikka tämän veli makasi osastolla tippa kädessä. Hän tiesi myös Nitan isän nimen, joka on kuulemma Obruni. Eli valkoihoinen. Sitä ne täällä huutelee meille :). Lapset olivat tosi söpöjä, vaikka välillä vähän itkeä tirauttivatkin. Kävimme myös tosi nopeasti katsomassa yhtä vastasyntynyttä vauvaa synnytysosastolla, vaikka sen kunniaksi että Nitasta tuli tänään taas uusi täti. Luulin vauvan värin perusteella, että jompikumpi vanhemmista olisi valkoihoinen, sillä vauva ei todellakaan näyttänyt mustalta. Väri vissiin muuttuu ajan mittaan.

Pelkoa ja inhoa Las Schipholissa ja vähän muuta

Ennen kuin edes koko matka oli alkanut, oli sellanen olo, ettei tässä käy hyvin. Jotain ihan varmasti sattuu tai on pielessä. Perussuomalainen negatiivisuus. Matka alkoi kuitenkin ihan hyvin, lentokentälle pääsin veljen kyydillä 5 aikoihin aamulla ja sitten vaan odoteltiin Nitan aka Jorman kanssa konetta. Mutta sitten koneen portille kuulutettiin jotain miestä ja siellä oli pari poliisia ja rajavartiolaitoksen vihreäpukuisia miehiä. Poliisiauto näkyi myös KLM:n koneen vieressä pihalla. Tottakai aloin heti miettimään että koneessa on pommi tai jokin uhkaus tehty, tai että lennolle on tulossa joku etsintäkuulutettu ihminen. Klo 06.40 aamulla ilman yhtään yöunia olin varma, ettei lento pääse koskaan perille Amsterdamiin. Lennon piti lähteä 06.55 mutta tais lähteä 10-15 minuuttia myöhässä, kun ne jeppet pyöri siinä. Eikä kenellekään mitään informaatiota. Ihan ku ei oltais nähty niitä poliisipakuja siinä ajelemassa koneen ympärillä. No, lento sujui onneksi ihan hyvin, toinen silmä auki.

Hollannissa piti siirtää kelloja tunti taaksepäin, joten oli vieläkin aamu kun saavuttiin Schipholin kentälle. Piti odotella noin 5 tuntia ennen kuin mitään tapahtui seuraavaa lentoa koskien. Pyörittiin sitten siellä asemalla vaan. Puukenkiä ja jotain söpöjä kanipehmoleluja oli joka puolella. Ostin jostain lehtikaupasta ”Breakfast with Sokrates”-kirjan, mutta en sit jaksanu alottaa lukemaan sitäkään. Käsimatkatavarat oli täynnä kirjoja, mutta ekalla lennolla olin liian väsynyt ja toisen lennon syyn kuulette kohta. Schipholin asema oli kuin iso ostoskeskus, jouluvaloja vielä ja kuusia ja koristeita tolpissa ja katossa jne.

Mentiin sitten oikean portin odotusaulaan muitten Ghanaan lentävien joukkoon. Suurin joukko oli mustia, mutta oli myös ainakin yksi aasialaisperäinen ja sitten meitä tämmösiä. Joku ”meitinlainen” rouva käveli edes takasin ihan hikisenä ja kuolas ja näytti vähän pöhköltä. En tiedä oliko se lämpötila vai mikä, mutta Ghanan lentokentällä se näytti ihan normaalilta. Tai enemmän hikiseltä mutta ei kuolannut enää niin pahasti. Lentomme KL 0589 Amsterdamista Accraan alkoi kuin kohtaus jossain hirveessä elokuvassa. En oo sitten ikinä pelästynyt niin paljoa lentokoneessa toista ihmistä. Päätelkää siitä sitten musta ihan mitä tahansa. Toisaalta yllätyin millainen olo siitä tuli, jotenkin samettinen ahdistuskohtaus, missä oli kuitenkin järki päässä. Kun lähes kaikki matkustajat ja me olimme päässeet istumaan paikoillemme, minä Nitan ja isohkon kokoisen ghanalaisen miehen väliin, alkoi tapahtua. Takaa alkoi kuulua miehen kovaäänistä puhetta ja epätoivoista huutoa ja kaikki kääntyivät katsomaan taaksepäin. En edes muista näinkö siellä mitään tai ketään, tai edes sitä että seisoivatko ihmiset vai käänsivätkö he päitä vai mitä tapahtui. Perinteisiä sokin merkkejä. Istuin takaisin alas ja mies huusi jollain afrikkalaisella kielellä, mahdollisesti Ghanassa yleisellä akaan kielellä hirveitä huutoja ja samoja lauseita, jossain vaiheessa tunnistin sanat ”jesus christ”. Ensimmäinen ajatus oli että joku ihan tavallinen matkustaja sekos ja aikoo tappaa kaikki tai ilmoittaa että hänellä on pommi täällä ja hyvä syy tappaa kaikki. Hän huusi niin kuin häntä olisi lyöty koko ajan, mutta häntä ilmeisesti piti kiinni 3 miestä. Yhtäkkiä edestäpäin alkoi porukkaa lähteä katsomaan tilannetta takana ja lentoemot sinisissään sanoivat että istukaa istukaa, yksi liikkumaan lähtenyt nainen vastasi vaan että ”shut up”. Siinä vaiheessa rupesin pelkäämään muitakin kun sitä huutajaa. Kukaan ei tuntunut tietävän mitä tapahtuu ja me Nitan kanssa vaan istuttiin hiljaa ja katsottiin lattiaan päin. Se mun vieressäkin istunut äijä lähti sinne taakse. Hianoo. Pian se tulee takas ja tappaa meiät. Kuvittelin et miltä kuristaminen tuntuu. Jne. Joku mies vähän oikealla meistä ilmeisesti sai jonkun itkuahdistuskohtauksen, sillä joku kapteenihäiskä meni kyykyssä juttelemaan sille henkilökohtaisesti jossain vaiheessa myöhemmin ja selitti tilannetta. Turvallista 7 h lentoa vaan teillekin. Olis ny joku voinu meilleki jotai kertoo! Kuulutus tuli että jos ette nyt istu kaikki niin heitetään kaikki pihalle koneesta. Sitten porukka palas istumaan. Sitten vaan kuulutuksissa pahoteltiin tapahtunutta, mutta that's it.

Tilanne oli vaan niin outo. Takana huutaa joku mies, eikä kukaan tiennyt lähteekö kone vai ei, ja että koskeeko tää nyt afrikkalaisia ihmisiä vai kaikkia ja että mikä tää äijä on ja miks se huutaa. Ääni vähän vaimeni kun joku mies istu sen päällä. Lentoemot toi kaikille semmoset viihdyke-tv:n nappikuulokkeet (hymyssä suin totta kai) samalla kun se hullu jatko huutamistaan. Oon vähän kateellinen yhdelle miehelle, jolla oli koko tämän tilanteen aikana isot kuulokkeet korvilla eikä se varmaan kuullut tai tajunnut mitään mitä siellä tapahtui. Sitten kone alkoi rullaamaan ja vierustoverinikin palasi istumaan paikalleen. Tilattiin sitten viiniä rauhoittamaan hermoja kun juomakärry tuli heti nousun jälkeen. Lentokoneessa olevat ghanalaiset tappeli muutenkin keskenään, kun saivat alkoholia ja viinan tarjoaminen lopetettiinkin niiden takia jossain vaiheessa. Se vierustoverikin veti koko ajan jotain vodkapaukkua tai Heinekenia. Rupes kyselemään puhelinnumeroa ja että hän voi tulla vaikka käymään meidän luona. <3

Mutta tänne päästiin kuitenkin perille ja mr E. oli meitä vastassa ja tultiin asumaan erään naislääkärin taloon, joka on itse asiassa yhteistyökoulumme perustajan tytär. Asutaan ja työskennellään nyt ensin sitten kuitenkin Temassa, ei Accrassa niin kuin aluksi piti. Tema on noin 30 km Accrasta itään, yksi vilkkaimmista satamakaupungeista täällä rannikolla. Ei se kyllä mitenkään täällä näy. Meinaan se satamatouhu. Ei olla päästy meren rannalle vielä. Lääkärit vissiin tienaa täällä aika hyvin (keskiluokkaisesti, pankkiirit yms parhaiten), tällä 27-vuotiaalla Cathyllä on 5-6 huonetta + 2 kylpyhuonetta. Laajakuva-tv, toyota tältä vuosituhannelta ja 2 jääkaappia. Paljon laitteita ulkomailta, sillä melkein joka töpselipaikassa on tommonen adaptori. Cathyllä on myös 24h-vartija (mumuni) tossa talon ulkopuolella. Yksi mies vahtii öisin ja toinen päivisin. He istuvat etupihalla vahtimassa ettei tänne tule ketään murtovarkaita tms. Talon ympärillä on aita ja rautainen portti autolle. Ulkona on päivällä 30-35 astetta, joten onneksi talossa on jonkin näköinen veranta tuomassa varjoa miespololle. Öisin me kuullaan ikkunan läpi kuinka vartija kävelee, tai oikeastaan löntystää, etupihaa edes takaisin.. Varmasti tosi antoisaa hommaa.. Mutta täällä on kuulemma tosi vaikeaa saada mitään työtä, joten he ovat varmasti tyytyväisiä saamaansa. Eikä tarvitse kuin istua paikallaan 12 tuntia! 

Mumunimies silittää tohtorin vaatteita.

Niin joo, täällä meidän huoneessa on myös ilmastointilaite.. Joten lämpötilan saa aika äkkiä alle 26 asteeseen, mikä on ihan mukavaa. Toi Cathy on sen verran varakas, että hän elää vähän ”länsimaalaisemmin”. Mutta heti kun talosta lähtee ulos niin muistaa kyllä että missä maassa on. Kadut ovat hiekkaa ja kiviä, kuoppaisia ja rikki monesta paikkaa. Monet talot ja niiden aidat ovat heikossa kunnossa. Talot ovat joko omakotitaloja tai lähistöllä on myös kerrostaloja, joista tuli ensin mieleen hakatalot, mutta kyllä nää taitaa voittaa nekin kauheudessaan. Pieniä lapsia ja naisia on paljon joka puolella kuljeskelemassa tai myymässä hedelmiä tai jotain tavaraa. 

"Siinä niitä nyt sitten on." Toi pieni lapsi edessä itki ihan hirveesti ku mentiin lähelle ja toinen meni penkin alle piiloon.

Kojuja on keskittynyt tiettyihin paikkoihin enemmän, mutta yksittäisiä kioskin näköisiä paikkoja on myös katujen varsilla. Autoja täällä on paljon joka puolella, romuja ja tien varsilla rengasrikon jäljiltä jääneitä. Takseja on Ghanan autokannasta 80 % ja taksilla kulkeminenkin on halpaa täällä. Kokeiltiin itse asiassa tänään ensimmäistä kertaa. Monet taksit ovat ihan romuja ja pölyisiä kaiken hiekan takia ja kuskit tööttäilevät koko ajan toisilleen ja mahdollisille asiakkaille. Taksin saa, kun vilkuttaa tien reunassa. Kuskin kanssa pitää sopia hinta etukäteen, joku 5 km matka maksaa noin 1,5 euroa.

Koulun ja sairaalan edessä oleva patsas, ei luottoa hoitajiin.

Kävimme tutustumassa yhteistyökouluumme Narh-Bita Collegeen ja School of Nursingiin, joka on ihan lähellä tätä meidän majapaikkaamme. Koulun ympärillä on Narh-Bita Hospital, joka on yksityinen sairaala. Narhit ovat perustaneet sairaalan vuonna -76 ja hoitsukoulu on ollut sairaalan yhteydessä 5 vuotta.

Ensi vuoden joululahjalistalle ideoita. Paikallista seksivalistusta.

Kävimme tutustumassa osastoihin ja näimme vähän miten hommat toimivat. Sairaalassa on erikseen lasten, naisten ja miesten osastot, synnytysosasto ja teho-osasto. Laboratorio ja kuvantamislaitteet sijaitsevat eri puolilla aluetta. Alue on silti pieni, ja osastoilla on tilaa ehkä 10 potilaalle kerrallaan. Osastoilla on pari yksittäistä huonetta ja iso yhteishuone. 

Näytteenottopiste laboratoriossa.

Näytteenotto- ja laboratoriotiloissa eräs hematologi kertoi ja näytti meille miten hän tutkii, onko potilaan veressä malariavirusta. Verinäytettä pistettiin näytelasille (pestiin käytön jälkeen uudelleen käyttöä varten), mihin tiputettiin jotain aineita a sitten katsottiin mikroskoopilla. Sitten hän esitteli laitteita, jotka laskevat veren valkosolut, punasolut, hemoglobiinin jne, tässä sairaalassa oli yksi sellainen. Yhdessä toisessa huoneessa oli vain 6 kk vanha laite, joka automaattisesti tutki verinäytteitä. En tiedä analysointilaitteen nimeä, mutta se oli sellainen CSI-laite, joka tiputti pipeteistä eri aineita eri purkkeihin. 6 kk sitten heillä oli semi-automaattinen laite, jolloin he itse tiputtivat aineita pipeteistä, mutta kone laski tulokset. Se laite heillä oli noin 5 vuotta. Eli kehitystä tapahtuu, mutta pikkuhiljaa. 

CSI-analysointilaite

Lääkäri tienaa täällä noin 1200 bruttona ja verot miinustettuna reilu 900 Ghanan cediä eli noin 450 euroa kuussa. Sairaanhoitajat saa 400-600 cediä eli 200-300 euroa kuussa. Tommonen mumuni tai palvelija saa korkeintaan 150 cediä kuussa.