Ward 7 - naisten osasto

Ward 7

Jos olet naispuolinen, ihonväriltäsi musta, sinulla on hiukan virttynyt afrokampaus, punoittavat silmät ja tykkäät hengailla puolet päivästä alasti tai vähintään yläosattomissa, olet tervetullut osastolle. Suositeltavaa on myös ajoittainen aggressiivisuus muita ihmisiä ja erityisesti sukulaisiasi kohtaan. Pääsyvaatimuksena myös itsekseen juttelu tai epileptiset kohtaukset. Toisinaan osastolle pääsee, jos on nauttinut päihteitä liian kauan tai on yrittänyt vahingoittaa itseään. Jos luulet olevasi jumala, presidentin vaimo tai 12-vuotias amerikkalainen, kannattaa ilmoittautua osastolle. Kun pääset osastolle, saat nauttia suuresta pihasta ja 7-8 hengen huoneesta. Muita naisia osastolla on noin 50. Saat käyttöösi patjan, tyynyn ja yhden lakanan. Osastolta löytyy vaatteita, jos sattuu vahinko tai ”istut johonkin”. Vettä saat ruokailutilan tankista. Pesutila sijaitsee pihan perällä wc-railon vieressä. Saat ämpärin käyttöösi. Likaiset vaatteet voit pestä itse, jos pystyt, ja laittaa kuivumaan nurmikolle tai puihin. Lääkkeet ja ruoka tarjoillaan aamulla 10 aikaan, noin klo 13.30 ja 17 aikaan. Jos et itse pysty syömään tai sinulla ei ole nälkä, hoitajat varmistavat mitä ystävällisimmin, että saat kuitenkin tarpeeksi ravintoa. Jos käy niin, että joudut sanaharkkaan muiden naisten tai hoitajien kanssa, saat mieltä parantavan pistoksen ja pääset erityishuoneeseen joksikin aikaa. Osastolta pääset poistumaan, kun olosi on parempi ja muutkin ovat sitä mieltä. Siihen voi mennä muutamia viikkoja tai useita kuukausia, riippuu aivan sinusta itsestäsi. Sinun täytyy kuitenkin muistaa maksaa ennen lähtöäsi tai omaistesi täytyy tulla maksamaan ja hakemaan sinut kotiin. Jos koet, ettei sinulla ole tarvetta tulla käymään osastolla, kiitä luojaasi tai ketä tahansa ja pysy kotona, ettei sinua vahingossakaan oteta sisään. Sieltä ei meinaan välttämättä pääse koskaan pois, sillä potilaan on pakko maksaa pieni summa rahaa ennen poistumista eikä kaikilla ole rahaa.

Luxus-sviitti

Naisten osasto eroaa aika paljon miesten VIP-osastosta. Ensinnäkin, naisten ongelmat ovat jotenkin aivan eri tasolla. Naiset itkevät ja huutavat, menettävät kontrollin helpommin ja puhuvat höpöjä. Itsensä paljastelun määrässä ei ole ollut havaittavaa eroa, sillä esim. joillain skitsofreenikoilla sukupuolesta riippumatta katoaa ymmärrys säädyllisyydestä. Näitä veijareita löytyy siis molemmilta osastoilta. Itse naisena koen naisten nakuna hillumisen vähemmän häiritsevänä… On nyt ainakin Afrikassa nähty sitten se ”musta kobra”. Ei näitä nakuilijoita ole onneksi kuin ihan muutama.

Sielun korjaajat

Osastolla melkein kaikki saavat antipsykoottisia lääkkeitä, kuten miestenkin osastolla. Alkoholistit saavat vitamiineja ja fyysisiin vaivoihin on muita määrättyjä lääkkeitä, esimerkiksi hypotensiolääkkeitä. Lääkkeet jaetaan tuolla melkein samalla tavalla kuin miesten osastolla. Muovisiin purkkeihin jaetaan lääkkeet muovitaskuista sen perusteella, mitä muovipurkin päällä olevaan teippiin on kirjoitettu. Osastolla on yksi ärsyttävä mieshoitaja, joka on itsepäinen ja yrittää olla auktoriteettihahmo, mutta vähän vanhanaikaisella tavalla. Yks päivä se släppäs yhtä potilasta oikein kunnolla poskelle, kun se pakotti sitä syömään.  Välillä se ohjastaa meitä väärin jakamaan lääkkeitä. Sillä on varmaan itsellä jotain mentaaliongelmia. Yhtenä päivänä puhuttiin homoseksuaalisuudesta ja hänen mielestä homot saa ampua ja että ei eläimetkään homostele. KYLLÄ HOMOSTELEE! Wikipedian mukaan hyvin dokumentoidusti ainakin 500 lajia. Kun kerrottiin eläimistä, se rupes huutamaan, että olenko nähnyt? Miten ne voivat homoilla, kun se on mahdotonta (ei tule jälkeläisiä)? Selitin että ainakin yrittävät. Että semmonen tyyppi. Kyllä sen ymmärtää, ettei täällä ehkä hyväksytä homostelua, mutta vois ees kuunnella tutkittuja faktoja. Eikä saa nauraa mun lähteitä… Luotan sinuun, rakas Wikipediani.

Osastolla on ainakin yksi asia paremmin järjestetty kuin miesten osastolla; potilaille on ohjelmaa lähes joka päivä! Aamupalan jälkeen potilaat ja osa hoitajista kokoontuvat pihaan penkeille ympyrään ja eri päivinä on erilaista ohjelmaa. Tällä viikolla pelattiin ”pick and act” –peliä, keskusteltiin henkilökohtaisesta hygieniasta ja sen tärkeydestä, soitettiin rumpuja ja tanssittiin ja laulettiin. Pick and actissa jokainen vuorotellen nostaa ohjaavan hoitajan käsistä lapun, jossa on kysymys tai käsky tehdä jotain, esimerkiksi lausua runo, tarina tai laulaa gospellaulu. Potilaat vuorotellen aloittivat tehtävän mukaan vaikka laulamaan jotain ja kaikki yhtyivät lauluun ja taputukseen ja osa lähti piirin keskelle tanssimaan. Mun eikä Nitan tarvinnu onneks esittää mitään, meille tuli kysymykset ”why do you take your medication?” ja ”why are you here?” Niihin oli onneks suht koht helppo vastata, ellei mennä liian filosofiselle kannalle tai mietitä mitä lääkkeitä syön. Joillekin potilaille tuli kysymys ”what things you don’t like about other patients?”, mikä mun mielestä on aika erikoinen kysymys psykiatrisella osastolla. Miks potilaiden pitäis ruveta haukkumaan toisia potilaita ja saada joku pahalle mielelle? Mutta nää on niin tottuneita ilmeisesti tämmöseen toimintaan ja kysymyksiin, sillä kaikki vaan selitti jotain haisevista tai peseytymättömistä ja aggressiivisista naisista ja osas vastata siihen kohtuu asiallisesti. Yhtenä päivänä tosiaan pari mieshoitajaa soitti rumpuja ja naiset laulo ja tanssi. Täällä on tosi paljon kaikkia gospellauluja, joihin porukka osaa sanat ja niitä sitten hoilataan missä ja koska vaan. Ne on ihan mukavia kipaleita, niin kauan ku ei ymmärrä muita sanoja kuin jeesuksen.

Pihaleikkejä

Työharjoittelu täällä eroaa aika paljon Suomen harjoittelusta siinä, ettei meillä ole ketään ohjaamassa ja opettamassa osastolla. Suomen sairaaloissa on opiskelijoista vastaavat hoitajat, joilla on kova homma opettaa ja ohjata ja kytätä opiskelijoiden toimintaa. Täällä saattaa olla toistakymmentä opiskelijaa osastolla samaan aikaan, joten ei hoitajia ole tarpeeksi ohjaamaan opiskelijoita. Opiskelijat saavat käskyjä tehdä asioita, mutta mitään kovin ihmeellistä ei saa tehdä. Välillä harmittaa, kun hoitajat keskustelevat potilaista twi:n kielellä, emmekä ymmärrä. Mutta onneksi kysymällä ja lukemalla papereita saa selville aika paljon (jos siis saa selvää käsialasta, täälläkin lääkäreillä on aika mielenkiintoista söherrystä). Ollaan juteltu potiladen kans myös jonkin verran. Jotkut tulee pyytämään meiltä rahaa tai muuten vaan vinkuu jotain tai roikkuu hihassa. Tolkuissaan olevien potilaiden kanssa on kiva jutella, mut jotkut niistäkin kyselee että otetaanko me ne Suomeen mukaan ja voidaanko vaihtaa puhelinnumeroita.

Oltiin nyt viikonloppunakin töissä ja käytiin eilen illalla morjestamassa taas norjalaisia tyttöjä, jotka on täällä tekemässä jotain lasten pelastusoperaatiota ja yrittävät saada niitä takaisin kouluun kadulta. Mukavia ihmisiä.

Alien vol 64

P.S. Katsokaa kuvaa ja miettikää hedelmän kaunista ulkonäköä seuraavalla kerralla kun syötte suklaata. Tommonen on meinaan kaakaohedelmä ennen papujen kuivausta ja ennen muita valmistustouhuja. Ei maistunu kyl yhtään suklaalle, voin kertoo.