Aburi, Accra, Adabraka, agrabadabra ja simsalabim

Aika menee nopeasti, kun tuntuu etten ehdi edes kirjoittelemaan tänne missä kaikkialla oon käyny lähiaikoina. Tai oikeastaan aika tuntuu menevän nopeasti, kun en enää edes muista mitä kaikkea oon tehny esim. viikon sisällä. Varhaisdementia iskee. Hyvä kun muistan mitä eilen tein. Eilen öö… niin joo. Tultiin Accrasta viikonlopun vietosta illalla kotiin Pantangiin. Lyhyesti: lähiaikoina eli muistaakseni noin reilun viikon sisällä Kirsi ja hänen poikaystävänsä Ilkka kävi täällä Pantangissa ja käytiin porukalla vuokraisäntämme/naapurimme/hovikuskimme Emmanuelin kanssa naapurikaupungissa Aburissa katsomassa botanical gardenia eli suurta puistoa, jossa on kaikenlaisia afrikkalaisia kasveja ja enimmäkseen puita ja termiittikasoja.

Aburi Botanical Garden

Aburista

Käytiin samalla katselemassa kaikenlaisia puisia ja kankaisia esineitä ja tavaroita kylänraitilla, sillä joku kehui paikallisia taidekauppiaita. Muutama hyvä löytö sieltä löytyikin… Seinille koristeita sitten kun pääsee kotio. Mun kämppä varmaan tulee näyttämään joltain täkäläisen voodooeukon majapaikalta kaiken tän krääsän hamuamisen ja ostelun jälkeen. ”Ei tää maksa ku 2 euroo!!” joku tosi ruma naamari, siitä seinälle, hiano. No ei, kai sitä hiukan on koittanu kattoo, ettei mitään ihan hirveetä oo ostanu, mut nää kankaat täällä on kyllä vieny mun sydämen. Tekis mieli ostaa kaikki ja päällystää kaikki seinät ja huonekalut ja kattilat jne jne niillä. 

Kankaat on kyl niin kauniita näillä naisilla, vaikka ne käyttää niitä välillä vaan neliskulmaisina paloina kiedottuna ympärilleen tai vauvan kantoliinoina. Tai sitten naiset on ommelluttanu niistä yksi- tai kaksiosaisen mekon. Kaksiosaiset mekot on täällä tosi ”hot” juttu. Traditionaalisia asuja voidaan käyttää kirkkoon mennessä tai ihan arkenakin. Yläosassa on yleensä t-paidan hihoja muistuttavat - tai puhvihihat, ja alaosa on alhaalta hiukan levenevä hame nilkkaan asti. Jotkut käyttää myös samantyylistä yläosaa vain polviin ylettyvän hameen kanssa. Molemmat osat ovat siis yleensä täysin samaa kirkkaan väristä printtikangasta. Settiin voi kuulua myös samasta kankaasta tehty päähuivi, kantoliina tai ylimääräinen liina, joka on muuten vaan heitetty lanteille. Kengät ovat yleensä flip-flopit eli varvassandaalit, eri variaatioita löytyy kymmeniä. Laukkuja ei kaikilla naisilla näy, rahat voidaan kaivaa vaikka rintaliiveistä, jos siis käyttää sellaisia. Kaikilla ei ole niitäkään. Rintojen paljastelua ei täällä muutenkaan kammoksuta niin paljon kuin länsimaissa. Mihin tahansa menet, törmäät lähes aina lasta imettävään naiseen. Tro-trossa en oo vielä nähnyt kenenkään imettävän. Mutta nyt kun oikein rupesin miettimään, on siitä kyllä jo jonkin aikaa kun viimeksi näin naisen imettävän. Eniten niitä näkyi siellä Temassa neuvolan tienoilla, mikä on ihan looginen paikka imettäville naisille kokoontua esittelemään eri tekniikoita.

Miesten pukeutumisesta sen verran, että useimmat miehet käyttävät ihan länsimaalaisia vaatteita ja nahkakenkiä/tennareita, mutta jotkin vanhemmat ja muutkin käyttävät välillä tai kirkkoon mennessä afrikkalaisia vaatteita. Asuun voi kuulua yksi pitkä paita (melkein mekko) jostain yksivärisestä kankaasta, jonka kauluksessa on pitsin näköistä koristetta. Alla yleensä housut. Tai asu voi olla samanväriset housut ja paita. Yleensä vain naiset käyttää räikeitä kankaita, mutta muutamia värikkäitä asuja on miehilläkin näkynyt. Hullua täällä on se, että ihmiset käyttävät farkkuja yli 30 asteen helteessä… Ja vain sen takia, että ne on muotia. :)

Noniin jos pääsis taas asiaan. Hiukan ajatus katkeilee ku katon American Beautyy puoliks toisella silmällä. Emmanuelilla on täällä kämpässä joku miljoona DVD:tä, joita ollaan käyty iltaisin läpi (jos siis on sähköä). Frendit-boxikin löytyy… Opinnäytetyön tekeminen jostain kumman syystä aina vaan lykkääntyy ja lykkääntyy. No oli kyllä alun perinkin kreisi ajatus täällä kunnolla yrittää paneutua siihen, hyvä kun levähtämään ehtii kaiken muun touhun keskellä.

Viime viikko oli siis viimeinen viikko miesten VIP-osastolla, ja aika moni potilaista tuli kyllä tosi tutuksi ja melkein kaveriksikin. Vaikka miehet onkin potilaita, moni oli osastolla ilman mitään vakavaa mielisairautta, ja heidän kanssaan tuli juteltua kaikenlaisesta maallisesta ja ylimaallisesta (kuten edellinen tekstikin osoitti). Ruotsalainen oli ainoa, joka yritti osastolla 3 viikon aikana itsemurhaa, ja yksi afrikkalainen yritti karata monta kertaa ja onnistuikin pari kertaa kiipeämään katolle ja sitä kautta pois osastolta. Hauska kokemus kaiken kaikkiaan, vaikka muutama tyyppi vähän ahdistava olikin. Kaikki halusivat vain mennä naimisiin meidän kanssa. Eniten se ruotsalainen.

Viikonloppuna kolme musketööriä tai musketeeria kohtasivat jälleen, kun Kirsi lyöttäytyi seuraamme ja lähdimme valloittamaan Accraa. Yöelämän valloitushaaveet jäi ainakin pieniksi, kun väsy ja uni tuli kaikille aina viimeistään puolilta öin. En oo kyllä kertaakaan täällä mielestäni valvonu 01 pitempään. Että sellaista villiä eloa Afrikassa. Kanat alkaa tosiaan vieläkin huutamaan 5-6 aikaan, että pakostakin tulee väsy aikaisin. Eipäs kun kerran valvottiin ainakin 02 asti. Kreisiä! 

Accran Adabraka at night

 Accrassa käytiin syömässä kivoissa ravintoloissa ja käytiin kansallismuseossa ja international trade fairilla eli messuilla, joissa kaupattiin kaikenlaista kansainvälistä ja paljon kaikkea ghanalaista. Sunnuntaina oli Ghanan itsenäisyyspäivä, ja presidentti John Evans Atta Mills oli puhumassa independence squarella muun ohjelman lomassa. Me tosin missattiin melkein kaikki ohjelma, sillä ei tiedetty yhtään mitään aikataulusta ja tultiin paikalle, kun presidentin auto ja ratsupataljoona ajoi pois aukiolta. Independence squarella on hauskat monumentit, toinen näyttää McDonaldsin logon toiselta kaarelta ja toinen monumentti muistuttaa Pariisin riemukaarta.

Independence Square, Accra

Illalla tai siis klo 16 jälkeen mentiin kansallisteatteriin katsomaan jotain ”Kiss His Glory”-nimistä gospelshowta. Pääesiintyjänä piti olla eteläafrikkalainen Rebecca Malope, jota ennen esiintyi ainakin kuusi eri ryhmää laulaen ja tanssien. Mielenkiintoisia ja hyviä esiintyjiä. Ei ihan niin hc afrikkamenoa, kuin odotin, mutta gospel on aina gospelia. Porukka alkoi loppua kohden enemmän villiintyä, ihmiset huutelivat ja nousivat istuimiltaan ja tanssivat ja lauloivat tuntemiensa biisien tahtiin. Ei oltu syöty mitään, kun luultiin ettei teatterissa mene koko iltaa, mutta esiintyjiä tuli aina vaan lisää ja lisää ja jeesuksesta ei voi ilmeisesti koskaan puhua liikaa. Praise the lordah. Halleluja. Kun kello lähestyi kymmentä, alkoi jo ketuttaa koko odottelu, mutta päätettiin odottaa että nähdään pääesiintyjä. Mutta sitten juontajamies valkoisessa kaavussaan tuli kiltisti ilmoittamaan, ettei Rebecca valitettavasti olekaan päässyt paikalle. Korvikkeena toinen eteläafrikkalainen gospel-esiintyjä nimeltään Elvis. Elvis oli tukevahko nainen pitkässä värikkäässä kaavussa ja isolla afrokampauksella varustettuna. Komia ääni, mutta ilmeisesti ei ihan rahan arvoinen, sillä puolet katsomosta lähti vetämään kun ensimmäinen biisi oli ohi. Mekin siitä sitten päätettiin lähteä, ettei tartte matkustaa liian myöhään kotiin. Pelättiin vähän aluksi Kirsin tavaroiden puolesta, sillä se joutu matkustamaan ihan yksin takas Temaan. Mutta onneksi ketään ei ryöstetty ja päästiin väsyneinä ja nälkiintyneinä takas kämpälle.

Aloitettiin tänään uudella osastolla, ward 7:lla. Osasto on naisten osasto, potilaina skitsoja ja raiskattuja, epileptikkoja, päihteidenkäyttäjiä ja kaikenlaisia ”hulluja”. Kirjoitan osastosta myöhemmin lisää, tuntuu että nyt oon kirjottanu jo puol romaania. Kukaan näitä kuitenkaan lue. Paitti ainakin 2 ihmistä, kiitti teille! :D Ollaan osastolla 2 viikkoa, jonka jälkeen alkaa mun ja Nitan reppureissaajamatka kauas pohjoiseen.