sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Missä taivas on, missä jumala on? Afrikassa.

Afrikkalaiset ihmiset ovat todella uskovaisia. Ja kun sanon todella, todella tarkoitan sitä. Suomessa uskonto esiintyy kokonaan niin eri näyttämöillä ja niin erilaisissa kulisseissa, että ihmisten ajatusmaailmaa täällä on vaikea yrittää edes kuvailla. Saati sitten ymmärtää… No ymmärtämisen yrittäminen on sentään kohtuu helppoa. Enemmistö on kristittyjä, lähes loput muslimeja tai jotain mistä en tiedä, mitä lie metsähihhuleita. Kristittyjen kanssa oon eniten ollut tekemisissä, mutta potilaina on kyllä ollut muslimeja ja ainakin yksi tuttu hoitaja on siinä ”genressä”. Tällä viikolla juttelin aika pitkään yhden miehen kanssa uskosta ja mitä hänelle jumala tarkoittaa, ja miten tuo taivaan isäntä on parantanut hänen elämäänsä. Mies oli osastolla potilaana, mutta se ei liity tähän asiaan millään tavalla. Suomessa kyllä voikin varmaan joutua hourulaan jos on ”liian” uskovainen, mutta tämä tyyppi oli ”ihan vaan” huumeiden takia osastolla.

Mies asuu varsinaisesti Yhdysvalloissa, mutta monen asian kautta päätynyt isänmaansa laitokseen. Hän rukoilee päivittäin ainakin tunnin ja opiskelee raamatun sanomaa loput päivästä, ellei hänellä ole muuta tekemistä. Tai näin ainakin tapahtui osastolla. Mahdollisesti sairaalan aktiviteettien hurjasta määrästä johtuen raamatun lukemiseen käytetty aika on voinut kyllä moninkertaistua ilman sen suurempaa tarkoitusta. Mies kertoi, että hän on oppinut vuosien kuluessa keskustelemaan jumalan kanssa niin hyvin, että kun hän rukoilee, hän kuulee tämän vastaavan noin vartin kuluessa. ”Hullu, kuulee ääniä”, ajattelin ensin, mutta ehkä hän tulkitsee vaan ajatuksensa jumalan luomiksi ja viesteiksi häneltä. Hän kertoo saaneensa kaiken jumalalta mitä on pyytänyt. Rahasta ja kengistä hänellä oli muutama esimerkki. Näillä esimerkeillä hän yritti saada mua ja Nitaa uskoon.

Esimerkki  1. Joku aika sitten hänen piti saada uudet kengät ja hän rukoili jumalalta hyviä kenkiä kun hän menee shoppailemaan tiettynä päivänä, ja kappas vaan, jumalahan oli pistänyt näytille 2 tosi hyvät vaihtoehdot, joista hän sitten valitsi paremmat. Eikä siinä vielä kaikki, sillä jumala oli pistänyt haasteen siinä valintatilaisuudessa, sillä kalliimmat kengät olivat hienommat kuin halvemmat ja mies oli vähän pulassa siinä tilanteessa. Hän pyysi pikaisesti apua jumalalta ja tiesi sitten ostaa ne hieman kalliimmat kengät, jotka ovatkin sitten olleet tosi hyvät. Mies kehotti meitä kokeilemaan, jos vaikka toimisi. Ei ihan tuntunut omalta jutulta ”kokeilla” jumalaa. Ei ihan yhtä helppoa kuin itse niiden kenkien kokeilu. Tarttis muuttaa koko ajatustapa ja oivoi.

Esimerkki 2. Vielä epävarmassa tilassa uskostaan mies ”testasi” jumalaa pyytämällä 12 000 USA:n dollaria. Hän ajatteli, että jumala antaa rahat jotenkin jos hän on olemassa. No, sitten hänen äitinsä kuoli ja hän peri 17 000 dollaria. Niin, onhan siinä ironiaa että jumalan piti tappaa joku osoittaakseen olemassaolonsa toiselle. Ja vielä oma äiti piti uhrata… Mysterious are gods ways. Jossakin toisessa tilanteessa hän myös tarvitsi rahaa, ja kuuli tv:ssä jonkun papin pyytävän lahjoituksia ja lupaavan rahan paluun moninkertaisena. Niinpä mies lahjoitti 1000 dollaria ja sai parin viikon kuluttua rahat kolminkertaisina takaisin monista eri lähteistä.

Mies ihmetteli (kuten niiiiin monet muutkin täällä) jumalaan uskomattomuuttamme ja yritti perustella miksi jumalan olemassaolo on välttämätön tosi. Miten muuten me olisimme täällä? Miten kaikki alkoi? On pakko olla jokin korkeampi voima joka johdattaa. Päivämme ovat ennalta päätetyt. Emme voi itse vaikuttaa kuolinpäiväämme. Jumalalta voi rukoilla lähes mitä vain, ja jos on hyvä uskovainen, jumala antaa kaiken mitä haluat. Kun noudatat 10 käskyä ja elät siveellistä elämää, huomaat miten elämäsi paranee.

Mies kertoi myös, että jumalan arkkivihollinen saatana yrittää vokotella uskovaisia ihmisiä omalle puolelleen tuottamalla ongelmia ja vaikeuksia. Saatana voittaa 1-0, kun ennen uskovainen Pertti jää työttömäksi maksalaatikkotehtaalta ja hänen uskonsa heikkenee tai katoaa. Potilaan mukaan täällä Afrikassa on paljon vaikeuksia, sillä on myös paljon uskovaisia. Tai toistepäin. Saatana yrittää saada näitä kaikkia ihmisiä puolelleen tuottamalla köyhyyttä ja sairauksia ja niin edelleen. Mutta länsimaalaisia tai rikkaita ihmisiä saatana ei kiusaa niin paljoa, sillä hän tietää jo heidän olevan hänen omiaan. Eli heidän elämänsä on lepposampaa uskottomina. Helppo elämä on siis saatanasta. Jos uskot jumalaan, elämä tulee olemaan yhtä helvettiä, mutta kun kuolet, pääset taivaaseen. En sitten tiedä, miten hän selittää niiden rikkaiden ihmisten ongelmat ja vaikeudet, jotka eivät usko jumalaan? Miksi saatana niitä kiusaa jos he ovat jo valmiiksi menossa helvettiin? Tuoko raha kaiken onnen ja hyvän elämän? Kyllä mäkin siihen yhdyn, että monet ongelmat katoavat, kun on varallisuutta ja tarpeeksi ruokaa ja vettä, mutta kuten tilastoista voidaan lukea, aika kova prosentti länsimaalaisista voi henkisesti huonosti ja enenemissä määrin fyysisestikin. Toisaalta en tiedä, onko Afrikassa edes tehty mitään hyvinvointitilastoa. Mitä sekin sitten kertoo mistään ilman vertailuarvoja.

Multa on kysytty, että uskonko edes mihinkään korkeampaan voimaan. Ensin ajattelin, että ”korkeampi voima” on ihmisen itse kehittämä psykologinen mind trick. Esimerkiksi niinä hetkinä, kun ihminen tuntee jonkin itseään suuremman voiman johdattavan itseään, hän on vain motivoitunut ja motivaation tunne saa uskovaisen ihmisen ajattelemaan korkeampaa voimaa. Asia on ehkä selkeämpi konkreettisen esimerkin kautta. AA-kerhoon olennaisesti liittyy ainakin englanninkielisissä maissa uskonnollisuus ja jumala. Sairaalalla ollaan osallistuttu muutamiin kokouksiin, jotta saataisiin vähän parempi kuva päihteiden- ja alkoholin käyttäjien toipumisesta ja ryhmän toiminnasta. AA-kerhon 12 askeleen teksteissä monta kertaa sanotaan että luota korkeampaan voimaan, korkeampi voima johdattaa sinut oikealle polulle jne jne. AA-kerhoa vetävä entinen druggie kysyi minulta korkeampaan voimaan uskomisesta ja kertoi esimerkin. Kun ihminen on luopunut päihteistä ja antautuu ja myöntää, että on voimaton päihteiden edessä, korkeampi voima/jumala tulee ja auttaa etenemisessä. Korkeampi voima tai jumala saa ihmisen tuntemaan itsensä paremmaksi ja kyvykkääksi etenemään ongelmien selvittämisessä. Kunhan vain uskoo korkeampaan voimaan ja sen parantavaan voimaan. Itse selitin itselleni ja hänelle asian sillä tavalla, että kun ihminen alkaa miettiä päihteetöntä elämää ja tajuaa kaikki positiiviset puolet, hän motivoituu omaan hoitoonsa ja näin ollen itse luo itselleen ”korkeamman voiman”, joka luo hyvää mieltä ja luottoa tulevaisuuteen. Eli psykologinen mind trick.

Mutta kun hetki sitten mainitsemani miespotilas rupes kyseenalaistamaan kaikkia tieteellisiä ajatuksiani maailmansynnystä ja että miten elämä syntyy ja miten ihmisen sielun tai hengen on mahdollista olla olemassa ilman jumalaa tai suurempaa voimaa, oli pakko keksiä jotain muuta kuin pelkkä ihmisen mieli. Päädyin siihen lopputulokseen, että elämä ja uuden elämän syntyminen itsessään on niin suuri ihme, että se on yksi suuri voima, johon voi uskoa. En tarvitse siihen ketään jumalhahmoa kekkaloimaan viereen luomaan tätä ihmettä, voin ihmetellä sitä ihan ilmankin.

Miehen usko oli niin vankka, että hänen sisäinen maailmansa ihan oikeasti pelotti. Hän eli pelkästään jumalan kautta. Sitä alkoi miettiä, että mitä jos oikeasti jossain on joku jumala. Mutta tiedän, että aloin miettimään sitä vain hänen vahvan uskonsa takia. Aivan varmasti monet tuhannet ovat kääntäneet kelkkansa vastaavan vahvauskoisen ihmisen vakuuttelevan keskustelun jälkeen. Mutta pysyn vahvana…  Ja mietin sitäkin, että millainen on tosiuskovan ihmisen mieli. Miten hän näkee asiat? Ihmisen mieli on niin mielenkiintoinen saareke, ettei sitä voi ymmärtää. Ja jumalaan uskominen kaikessa yksinkertaisuudessaan voi riippua täysin siitä, uskovatko omat vanhempasi ja miten sut on kasvatettu. Ja missä oot kasvanu.

P.S. Hauska kirjottaa kirosana kerrankin asiaankuuluvasti, ”saatana”.

3 kommenttia:

  1. Kiitos blogistasi, elän täysillä mukana.Eikös olekin mielenkiintoista, että siellä tulee ihan työn ohessa pohdittua syntyjä syviä.Näitähän tässä tavallisen arjen puurtamisen ohella ei aina niin tule mietittyä.Mukavaa kevättä sinulle.
    Farmasisti Kokemäjeltä

    VastaaPoista
  2. Täällä on kaikki huonommin ja ihmisiä vaan ketuttaa koko ajan. Kyllä usko on vahva voimavara. Ja hei, c'mon, kyl Jumala joka ne kengät sinne pani. Jatka kirjoittelua, hyvää settiä.

    -Seppälän Ville

    VastaaPoista
  3. Ihmeitä tapahtuu jokapäivä.sillä olen kokenut ihmeen sain elämäni takaisin.olin kuolemanportilla.josta palasin.

    VastaaPoista