Miehiä, naisia, lapsia ja sairaalan meininkejä continued

Sairaalan OPD:n etuovi

Kirsin yksi miespotilas ei huolinut naisten verta kirurgisella osastolla ja Cathyn yksi naistuttu aikoo pysyä neitsyenä avioliittoon asti. Ennen naimisiinmenoa miehen tulee maksaa tytön vanhemmille kihlausmaksu ja näin varmistaa tämän varaus. Miehet ovat tottuneita tarjoamaan naisilleen juotavia baarissa, ja mitä vaaleampi iho naisella on, sitä enemmän kosijoita. Joskus mies ja nainen seurustelevat vain pari kuukautta ennen avioliittoon astumista, mutta eron todennäköisyys on silloin suurempi. Nainen on yleensä se, joka jää kotiin lasten kanssa, mutta useat ehtivät kyllä tehdä töitä ennen sitä. Monet naiset palaavat työelämään lasten varhaislapsuuden jälkeen, tai pistävät lapset tarhaan ja menevät itse takaisin töihin. Naiset saavat lapset nuorina, ja lapsia voi olla yhdestä kuuteen tai enemmänkin. Nykyään kannustetaan suunnittelemaan perheenlisäystä niin, että lasten ikäeroksi jää ainakin kaksi vuotta. Homous on tabu, ja homoseksuaalisten suhteiden harrastaminen on kielletty. Paljon ihmisten ajatusmaailmaan liittyy kirkon opit ja tavat. Häät ovat suuri juhla, johon ovat kaikki kutsuttuja, ellei vieraita kutsuta erikseen ”invitation only”. Erikoista täällä on se, että hääparin täytyy hankkia jokaiselle häävieraalle matkamuisto. Se voi olla esimerkiksi avaimenperä, astia tai jokin muu turhake liittyen heidän päiväänsä.

Sairaalan kampusmainen sisäpiha, kävelytiet vie osastoille

 

Mies ja nainen voivat täällä tutustua melkein missä vaan, koska ihmiset ovat sosiaalisia ja puheliaita. Monet ihmiset käyvät säännöllisesti kirkossa ja ovat erittäin uskovaisia. Eräs paikallinen tuttavamme, kutsutaan vaikka Ähväksi, oli niin ystävällinen, että toi nähtäväksemme hänen mietteitään parisuhteesta ja avioliitosta. Ähvä on kirjoittanut 5 vuoden ajan tekstejä ystävyydestä, ystävistä, parisuhteesta, rakkaudesta ja avioliitosta. Hän oli kirjoittanut niitä siis jossain kirkkoon liittyvässä jutussa, tai sitten muuten vaan joka puolella tekstejä oli lainauksia raamatusta. Viimeisenä oli kappale raiskauksesta, joka vähän erottui sisällysluettelossa.. Yksi kappale oli pelkästään väreistä ja mitä ne kuvaavat ja jossain kappaleessa oli viinin juomisesta ja mitä pahaa siitä seuraa. Tekstin mukaan hyviksi ystäviksi kelpaavat luotettavat ihmiset, jotka haluavat hyvää toisille ihmisille ja juuri sinulle ja parisuhteen on hyvä lähteä ystävyydestä ja kehittyä rakkaudeksi. Rakkaus on miehen ja naisen välistä jne. Kyseinen ystävämme siis on erittäin uskovainen ja toivoo kai pian löytävänsä vaimon jostain. Ehkä jopa Suomesta, sillä hän haluaisi sinne töihin… Kovin yritti meihinkin tehdä vaikutusta kertomalla vuohistaan ja kanoistaan. Täällä oletetaan, että kaikki naiset haluavat naimisiin ja lapsia. Kysymykset aiheesta tulee meillekin muodossa ”koska ajattelit mennä naimisiin?” ja ”milloin hankit lapsia?”. Ei ole vielä kuulemma ihan liian myöhäistä minullekaan, vaikka olenkin jo 23… Monet päälle parikymppiset on käyny täällä neuvolassa pienten vauvojensa kanssa, ja 25-vuotiailla on jo muutama lapsi. Toisaalta on sitten niitä kolmekymppisiäkin, jotka ovat ensimmäistä kertaa raskaana suomalaisten tapaan.

Ei ollu kivaa kaikkien mielestä

Tällä viikolla olen ollut public health unitin RCH:lla (reproductive and child health) ja family planningissa, ja eilen pääsin seuraamaan jopa synnytystä. Sairaalan public health unit on jaettu ympäri ämpäri, ja eri uniteissa työskentelee kätilöitä ja terveydenhoitajia, sekä community health nurseja, jotka on terkkareita hiukan vähemmän koulutettuja. Sitten on perushoitajia vastaavia hoitajia jotka hoitelevat juoksevia asioita ja avustavat paperitöissä. Tällä viikolla on ollut vähän pulaa työntekijöistä, joten mekin ollaan saatu tehdä edes hiukan jotain. RCH:lle tulee maanantaisin naiset punnitsemaan ja rokotuttamaan 2- ja 6-viikkoisia vauvojaan, tiistaisin ja keskiviikkoisin on antinatal-päivä eli raskaana olevia naisia tutkitaan ja rokotetaan, torstaina tulevat 10- ja 14-viikkoiset vauvat ja perjantaina jälleen raskaana olevia naisia. Maanantaina sain nostella pari tuntia niitä pienimpiä tulijoita koukkuvaakaan, mikä oli hauskaa, vaikkakin vähän uutta tällaiselle kokemattomalle. Äidit pistivät vauvansa kangaskassiin, jossa oli jaloille reiät ja sitten vaan keinumaan :) Joku poika ei yhtään tykännyt siitä ja kiitoksena laski keltaisen kauniin kaaren äidin jaloille. Raskaana olevilta naisilta mitataan symfyysi-fundus -mitta, paino ja verenpaine. Äidit toivat mukanaan virtsaa pienessä lääkepurkissa, johon hoitaja törkkäsi testiliuskan testatakseen virtsaa liiallisen proteiinipitoisuuden takia, joka voi olla pre-eklampsian eli raskausmyrkytyksen oire. Verenpaine mitataan täällä ilman sähköisiä apuvälineitä, ja pulssi lasketaan kelloa apuna käyttäen. Pulssia ei kyllä äideiltä edes mitattu, ja verenpainekin on vähän sinnepäin, uudestaan ei mitata mitään. 

Kätilöt tekevät näitä tarkastuksia, kun terveydenhoitajat antavat rokotuksia. Äideiltä tarkistetaan silmistä aneemisuus ja joiltain tutkitaan jalkojen turvotus ja nännien kunto. HIV-testi otetaan kuulemma kaikilta ensikertalaisilta (pikatesti neuvolakäynnillä), ja veriryhmä ja mahdollinen sirppisoluanemia selvitetään labrakokein. Neuvolakäynti kesti noin 5-10 minuuttia, eli aika haipakkaa äidit juoksivat koppiin, jonka ovena toimi vain verho. Kaikki löpinät on puhuttu jo ennen jonottamista näihin koppeihin, rakennuksen verannalla, ”aulassa”, jossa naiset istuvat riveissä ja hoitajat kertovat edessä mitä tapahtuu ja miksi, ja mitä rokotteita äideille ja vauvoille annetaan. Eri päivinä kerrotaan eri asioista, riippuen ketkä ovat tarkistuksissa. Aika vähän äidit kyselivät epävarmoja asioita hoitajilta, kun siihen ei ole kerran mahdollisuutta.

Gynekologinen tuoli/taso family planningissa

Family planning unit tarkoittaa täällä ehkäisyneuvolaa. Sairaalan family planningissa työskentelee 2 kätilöä, jotka keskustelevat naisten, joskus pariskuntien kanssa ehkäisystä, ja tarjoavat heille parasta ehkäisyvaihtoehtoa ja tietoa niistä. Ehkäisyvalmisteiden käyttö on täällä tosi halpaa, sillä valtio maksaa lähes kaikki kulut. Kuukausittaiseksi maksuksi naisille jää korkeintaan 1-2 cediä eli 0,50-1 euroa. Kätilöt saavat määrätä aiheeseen liittyviä lääkkeitä potilaille, ja laittavat potilaille ehkäisyimplantaatteja ja kierukoita osaston ”takahuoneessa”. Sain avustaa implantaattien käsivarteen asettamisessa. Steriilin pakkauksen kanssa kätilö siinä ahtaassa välissä yritti toimia, ja aseptiikka piti ehkä 95 %:sti, mikä on varmaan ihan hyvä taso täällä. Yritin selvittää kätilöiltä, että kuinka kauan näitä ehkäisyvalmisteita on käytetty täällä, mutta ei vissiin 10 vuoden aikana ole tullut paljoa muutoksia. Täällä on käytössä tällä hetkellä ehkäisyinjektioita, e-pillereitä, erilaisia hormonipillereitä, kuparikierukka, implantaatteja, sterilisaatio, miesten ja naisten kondomit ja kai jotain hormonikierukoita ja ehkäisyrenkaitakin jostain saa. Injektioita voi ottaa 1 tai 3 kuukauden välein, riippuen merkistä. Aika monet käyttävät sitä vaihtoehtoa täällä. Sain pistää parille naiselle sitä, jee. Mulle vaan valitetaan täällä, jos yritän tarkistaa ettei neula ole suonessa. ”EI SIELLÄ OLE VERISUONIA!!”

Täällä on niin paljon raskaana olevia naisia ja pieniä vauvoja, että hoitajien ei ”tarvitse” miellyttää potilaita, useimmat naiset tulevat silti sairaalalle tarkastuksiinsa, eli potilaita piisaa. Hoitajia arvostetaan, sillä he tietävät enemmän raskaudesta ja lapsista kuin muut tavalliset tallaajat. Hoitajat ovat ehkä itsekin tiedostaneet tämän, sillä he käyttäytyvät välillä aika tökerösti potilaita kohtaan. Välillä tuntuu, että kaikki toimivat samalla tavalla kuin eläkeikää lähestyvät ”Marja-Liisa”, 50 vuotta samalla sairaalan osastolla toiminut perushoitaja, joka on lopen kyllästynyt tekemään samaa kakkaa työtä samojen naamojen kanssa päivästä toiseen ja töksäyttelee ja murisee potilaille ja työkavereilleen ja erityisesti opiskelijoille. Hoitajat käskyttää alempiaan, mutta itse joutuvat pukemaan lääkärille kengätkin jalkaan. Tavallaan sitten ymmärrän systeemiä… Täällä silti hoitajat ovat melko ystävällisiä meille vaihtareille, mutta ghanalaisille opiskelijoille he ovat välillä aika mahdottomia. Esimerkkinä tilanne, jossa hoitaja käski opiskelijan tulemaan huoneen toiselta puolelta ja ojentamaan tälle teipin, jonka hän itse olisi saanut jos olisi astunut puoli askelta eteenpäin. Meille voidaan sanoa että istu sinä siinä vaan, ei tarvitse tehdä tänään mitään. Meidän kokovalkoisilla asuilla voi olla jotain tekemistä asian kanssa, sillä täällä korkea-arvoisimmat hoitajat pukeutuvat valkoiseen…

Kätilö ja vastasyntynyt

Synnytyssalissakin kätilöt käskivät synnyttäviä naisia toimimaan heidän määräämällään tavalla. Sairaalassa on esimerkiksi lähes pakko synnyttää selällään, sillä pöytä on korkealla ja kätilölle on enemmän hommaa, jos synnyttäjä meinaa toimia eri tavalla. Kipulääkitys on aika niukkaa, epiduraali- ja spinaalipuudutuksista ei tietoakaan, jos on normaali alatiesynnytys tulossa. Jotain kipulääkettä naiset saavat lihakseen, ja tippapussi melkein kaikilla roikkui kädessä nesteyttämässä. Naisille, jotka synnyttävät muutamien tuntien sisällä, on varattuna yksi huone, jossa on 4 tai 5 sänkyä. Sieltä heidät sitten pistetään kävelemään toiseen huoneeseen synnytystasolle puskemaan, kun aika koittaa. Jotkut kuulemma synnyttävät vessaan, joka on puolimatkassa synnytyssaliin. Jotkut joutuvat synnyttämään siellä odotushuoneessa, jos synnytyssalin molemmat tasot ovat varattuina. Yksi kätilö hoitaa yksin yhden synnytyksen, ellei ole tosi hiljaista. Lääkäri kutsutaan paikalle, jos tulee ongelmia. 

Pääsin seuraamaan synnytyssaliin vähäksi aikaa, kun yksi nainen synnytti ja toinenkin synnyttäjä saapui saliin toisen ähistessä. Siinä oli taas riittämiin mulle bodily fluidseja vähäks aikaa :D Kaikkee oli ja lisää tuli. Heti kun vauvan pää oli ulkona, mulle tuli niin heikottava olo, etten enää nähnyt mitään ja oli pakko yrittää löytää seinä tai joku muu reuna mistä pitää kiinni. No ei sekään auttanut, vaan piti mennä vielä kyykkyyn. Kuulin kaiken mitä tapahtui ja hävetti kun piti mennä sivuun. Näkö alkoi palautua, kun napanuora katkaistiin ja sidottiin. Vauva heivattiin toiselle puolelle salia pöydälle yksinään pötköttelemään siksi aikaa, kun jälkeiset paineltiin ja vedettiin ulos ja revennyt äiti parsittiin kasaan sekä puhdistettiin. Sen jälkeen vauvaa (melko kovakouraisesti) hinkattiin puhtaammaksi, mitattiin ja paketoitiin. Sen jälkeen pikkuinen vietiin äidin viereen, siinäkin kätilö asetti äidin oikeaan asentoon. 6 tunnin jälkeen synnytyksestä äiti ja lapsi häipyvät sairaalasta, ellei ole mitään komplikaatioita. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, mutta odotan kyllä suomalaista versiota, jotta näkee miten meillä homma hoidetaan. Ei ollut ihan niin kuin elokuvissa, mutta valmista tuli silti. 

Nita ja vastasyntyneet pötköt.

Nita pääsi katsomaan kaksosten synnyttämistä. Yleensä kaksoset synnytetään automaattisesti keisarinleikkauksella, mutta tämä äiti ei tiennyt odottavansa kaksosia niin alakautta sitten piti hiukan avustetusti ne puksauttaa ulos. Potilaat joutuvat maksamaan kaikki tarvikkeet täällä itse, ja tällekin synnyttäjälle oltiin kuulemma kesken synnytyksen näytetty uutta kroonikkoa (kertakäyttöinen alusvaippa) ja sanottu että 75 pesewaa. Komiaa.

Eka viikko Tema General Hospitalissa

Patsas sairaalalla "Ideal family - Immunize your children"

Kun on tekemässä työharjoittelua täkäläisessä valtion tukemassa sairaalassa, huomaa pienet, mutta merkittävät erot suomalaiseen sairaanhoitoon. Pienet siksi, että Ghanan terveydenhuolto on melko kehittynyttä ja ”pohjapiirustus” muistuttaa paljolti suomalaista vastaavaa. Käytäntö on kuitenkin sitten ihan eri asia. Periaatteet ovat samankaltaisia; ihmisten sairaudet halutaan parantaa, odottavien äitien raskausaika ja synnytys halutaan turvata ja vauvan terveydestä pidetään hyvin huolta, ja niin lasten, aikuisten kuin ikääntyneidenkin terveyttä pyritään edistämään. Vallalla on muutoksen hetki ainakin naisten keskuudessa, sillä osa heistä ei halua enää synnyttää ”normaalia määrää lapsia” eli yli viittä kappaletta sosiaalisen turvan takia, vaan modernit naiset haluavat vain muutaman lapsen, joihin voi sitten panostaa enemmän niistä tuloista, mitä itselle saa. Nainen voi toivoa lapselleen parempaa koulutusta ja elämää, jos kaikkea varakkuutta ei tarvitse jakaa 6 nälkäisen suun kesken. 

Täällä on siis lapsikuolleisuus vähentynyt kehityksen myötä, ja sairaalasta saadun tilaston mukaan viime marraskuussa syntyi 104 vauvaa, joista yhteensä 10 kuoli synnytyksen jälkeen eli 9,6 %. Luku kuulostaa kyllä aika kovalta, mutta syyt ovat ymmärrettäviä. Kuuden vauvan kuolinsyy oli ennenaikaisuus. Suomessa pienin selviytynyt keskonen on muistaakseni ollut vain 26-viikkoinen, ja haastattelemieni hoitajien mukaan yhtä pienet saattavat selviytyä täälläkin. Tällaisella pienellä selviytyjällä on vain muutaman viikon ero vakavasti vammaiseen ja selviytymiskyvyttömään sikiöön, jonka voi Suomen lain mukaan erityisluvalla abortoida vielä 24. raskausviikolla. Täällä ”normaalin” abortin tekeminen on laillista 12 raskausviikkoon asti kuten Suomessakin. Sairaalan tilaston mukaan mainitsemani ennenaikaiset kuolleet vauvat painoivat vain kilon tai alle, eli oletettavasti synnytys on käynnistynyt jostain syystä joitakin kuukausia liian aikaisin, eikä vauva ole ollut vielä tarpeeksi kypsä selviytymään. Vastasyntyneet täällä ovat muutenkin pienempiä kuin Suomessa, 2-3 kiloa. Lapset ovat yleisestikin pienempiä kuin suomalaiset pullukat, johtuen mahdollisesti ruokavaliosta… 2 vastasyntyneistä oli kuollut hypoksis-iskeemiseen enkefalopatiaan eli synnytyksen aikaisen hapenpuutteen aiheuttamaan vakavaan neurologiseen oireyhtymään. Yksi oli kuollut mekoniumaspiraatioon eli vauva hengitti kohtalokkaasti lapsenpihkaa eli omaa ensimmäistä kakkaansa ja yksi oli saanut kotona vakavan stafylokokin aiheuttaman enkefalopatian eli aivovaurion hänkin.

Klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi.

Terveen elämän ohjeita tuoreille äideille.

Tämän viikon vietin Tema General Hospitalin OPD:llä eli outpatient departmentilla eli vähän niin kuin päivystyspoliklinikalla mittaamassa alle 13-vuotiaiden lasten lämpöä ja painoa ennen kuin he menevät lääkärin vastaanotolle. Lasten äidit jonottavat ensin hakemaan potilaskansioita, jonka jälkeen jonottavat meidän pisteeseen, jonka jälkeen heidät ohjataan jonottamaan oikealle lääkärille tai emergency/revovery roomiin, johon lääkäri pyydetään hätätapauksissa. Kaikki tulleet lapset kirjattiin paksuun kirjaan ja vanhemmilta otettiin maksutosite, ellei heillä ollut vakuutusta. 

Community nurset Lydia ja Linda OPD:llä meidän toimipisteellä.

Lastenlääkäreitä päivisin työskentelee 2-4 kappaletta, erikseen on lääkäri vastaanottamassa sirppisoluanemiapotilaita. Sirppisoluanemiaa (sickle cell disease) esiintyy ainoastaan malaria-alueilla ja on periytyvä verisairaus. Siinä punasolut saa mutaation takia sirppimäisen muodon ja sama mutaatio suojaa malarialta, mutta aiheuttaa anemiaa. Lapset eivät kovin kovin sairailta vaikuttaneet, mutta ei siinä lämpöä mitattaessa ja painoa ottaessa paljoa ehtinyt oireita huomatakaan. Joku lapsi oksenteli mustaan muovipussiin ja jotkut vauvat itkivät välillä. OPD on jaettu eri-ikäisten kesken (lapset, aikuiset, seniorit) ja nämä OPD-pisteet on eroteltu sermein ja tuolirivein. Joillakin lapsilla oli ihottumaa tai kuumetta. Jos lapsella oli yli 38 asteen kuume, hänen vanhempansa ohjattiin ostamaan huoneen toisessa päässä olevasta apteekista parasetamolisuppo. 

Sairaalan OPD:n sisältä.

36.7 astetta

Muutama hätätapaus tuli viikon aamuvuorojen aikana. Yhdellä alle 5-vuotiaalla lapsella eilen oli turvonneet silmät ja jalkapöydät ja vatsa oli kuin potkupallo ja hengitys tosi huonoa. Oltiin eilen vilkaisemassa Nitan kanssa sitä siellä takahuoneessa, mutta ei viitsitty jäädä kyttäämään, kun poika oli niin huonossa kunnossa. Tänään sitten kuulin, että poika oli kuollut. Oli kuulemma kärsinyt tuberkuloosista ja oli ollut myös hiv-positiivinen. En tiedä missä se tubi oli ollut, mutta ei kauhean hyviä kortteja ollut jaettuna niin pienelle lapselle alun perinkään… Yksi toinenkin lapsi kärsi hapenpuutteesta takahuoneessa yhtenä aikaisempana päivänä, mutta happi oli loppu. Sairaalan ja erityisesti lasten vastaanoton ”tehohoitohuoneesta” voi näemmä loppua sellaisetkin perustarvikkeet ja tärkeät aineet. Vanha iso happipullo vaan loju huoneessa. Se lapsi kiikutettiin sitten sentään sairaalan osastolle, missä happea piti olla saatavilla. Vaikka täällä on monipuolisesti tavaraa saatavilla, sitä on rajoitetusti. Suomessa voidaan huoletta läträtä hapen ja monen muun aineen kanssa ilman, että täytyisi pelätä sen loppumista ja säästellä sitä.

Alle vuoden ikäisille vauvoille annetaan pistoksia tämän näköisessä paikassa.

’Säästely’ on hyvä sana kuvaamaan tavaroiden käyttöä täällä. ’Järkevä säästely’ olisi parempi, mutta sairaalaa koskien paikallinen järkevyys ei ole joka asiassa hyvä juttu hygienia- ja aseptisuussyistä. Järkevästihän ne täällä ajattelee, kun verinäyteputkista ei rikota vakuumikantta, vaan kannet avataan ja suljetaan veren oton jälkeen, ja käytetään uudestaan pesun jälkeen. Säästäähän siinä. Rahaa. Kai ne putket verestä saadaan puhtaaksi, mutta on siinä kuitenkin väärän tuloksen riski olemassa. Verestä tuli mieleen, että täällä ei potilaalle edes luovuteta sitä, ellei hän itse tuo jotain toista ihmistä luovuttamaan vastineeksi. Verta on niin vähän saatavilla, että on parempi jos hankkii itse ihmisen, jonka veret voi käyttää itse tai sitten joku muu. Cathy eli vuokranantajamme kertoi yhdestä omasta potilaastaan tuolla sairaalassa, joka tarvitsisi verta, mutta ei saa tarpeeksi, kun hänellä ei ole omaisia jotka tulisivat luovuttamaan verta. Sairaalasta osastolta ei pääse myöskään ulos, ennen kuin maksaa ajasta jonka on siellä viettänyt. Eikä sillä samalla potilaalla ole varaa maksaa sitä laskuakaan, joten hän on jumissa sairaalassa ja huonompaan kuntoon menee, mutta kukaan ei pysty auttamaan. Täällä on sosiaaliturva, mikä alentaa sairaalamaksuja, mutta varsinaiset sosiaalitädit eivät pysty auttamaan, jälleen kerran, rahanpuutteen takia. Ja lasku vaan kasvaa… 

Googlesta :D

Sairaala on muuten ihan ok-siisti, kampusmainen alue, jossa osastot ovat erillään olevia yksikerroksisia taloja. Osastot yhdistyvät kävelytein, jotka on rakennettu koholle nurmikosta. Sairaala on suuruudeltaan keskussairaalaa vastaava, osastoja löytyy runsaasti. Naisille löytyy kirurginen, general ward, maternity ward, gynekologinen ja lying-in-osasto, jolla oli synnytystä odottavia tai jo synnyttäneitä, joilla oli jotain ongelmia. Miehille on myös kirurginen ja general ward. Lapsille on lasten osasto, vastasyntyneiden osasto ja Annex-osasto, joka on kirurginen osasto. Se on vaan nimetty eri tavalla. Infektiotaudeille oli osasto nimeltään fever unit, ja sen vieressä osasto, jolla hoidettiin polikliinisesti esim hiv-, ja tubipotilaita. Silmäosasto ja hammasosasto löytyvät myös, hammaslääkärin huone muistutti aika paljon suomalaista vastaavaa. Tai ainakin se välinepöytä mikä heiluu aina siinä potilastuolin yläpuolella. Haju oli sama myös. Sitten on fysioterapiaosasto, se OPD mistä jo puhuin ja public health unit, jonka eri osa-alueilla me suoritetaan tää loppu avoharjoittelusta (vielä 2,5 viikkoa). Opiskelijoille on sairaalan yhteydessä myös training unit, jossa hoitajat voivat opettaa oppilaita osastojen ulkopuolella.

Niin ja se kaamein paikka jäi vielä mainitsematta eli ruumishuone… Käytiin tutustumassa siihen maanantaina, kun tehtiin kierrosta osastojen läpi muiden Narh-Bita-opiskelijoiden kanssa, jotka tulivat harjoitteluun sairaalaan. Haju oli mielenkiintoinen, mutta ei tarvinnut sentään tyytyä vain yhden aistin käyttämiseen, sillä näköaistillekin oli mukavia yllätyksiä kun vähän peremmälle astui. ”Eteisen” kovalla kivilattialla makasi riveissä 4 miestä, yksi nainen ja yksi noin 12-vuotias poika. Siinä ne sitten pötkötti. Alasti. Miehiltä oli peitetty alapää mutta naisella oli kaikki esillä. Pojalta puuttui puolet päästä, näytti siltä että joku olisi ampunut haulikolla silmään. Lattialla oli lammikoittain vettä, sillä kuolleet oli pesty siinä lattialla, varmaan ämpäreillä heitetty vettä päälle. Yritettiin hyppiä eteenpäin ettei kengät kauheasti kastuneet, ties mitä tauteja sielläkin lillui… Oltiin onneksi jonon viimeisiä, sillä ensimmäisiksi rynnineet opiskelijat eivät näyttäneet kauhean hyvinvoivilta sen jälkeen, kun heidän naamojensa edessä avattiin valtavat kylmäkaapin ovet, jonka takaa paljastui monta hyllyllistä kuolleita kaappiin pakattuja ihmisiä. Jalkapohjia ja päitä limittäin ja lomittain. Jotkut kuolleet voivat viettää kaapissa jopa vuoden, jos omaisilla ei ole varaa järjestää hautajaisia. Kun kaapit täyttyvät liikaa, voidaan tehdä joukkohautaus. Ruumiita ei kuulemma ikinä tuhkata. Kaappeja oli ruumishuoneella enemmänkin. Niiden täyttöasteesta en osaa sanoa, mutta se yksi avattu oli ainakin ihan piukassa. Sinne vaan porukan sekaan ja bileet paranee. Ei ne kuolleet sinäänsä kauheilta näyttäny, paitsi se yksi poika. Enemmän se haju häiritsi, kun koko päivän tuntui nenässä.

Nita ja Kirsi lähibaarin terassilla...

 

Kelit ja maisemat on ihan siedettävät välillä.

Vapaa-ajalla ollaan maisteltu taas lisää ghanalaisia ruokia, kuten jollof ricee, riisiä papujen kanssa ja plantaania eri muodoissa ja keskiviikkona käytiin ensimmäistä kertaa Labadi Beachilla reggae-illassa. Tänne tuli yksi norjalainen Brigitte tekemään sairaanhoitajan hommia ja hengaillaan välillä sen kanssa. Se asuu joittenki norjalaisten talossa Nunguassa, parinkymmenen kilsan päässä. Yleensä täällä käy Norjasta vain opiskelijoita, mutta Briggen äiti on opiskelijoita lähettävän koulun rehtori, niin hänkin on päässyt reissuun. Brigitte on siis jo valmis sairaanhoitaja ja tehnyt niitä hommia pari vuotta Norjassa kirurgisella vuodeosastolla. Mukava tyyppi. Vähä niinku kaikki täällä. Oon kyl ilonen että oon täällä! :-D Niin siitä reggae-illasta piti sanoa että paikan päällä oli varmaan enemmän valkoisia kuin mustia, oli Hollannista ja Australiasta porukkaa, oli suomalaisen näkösiä tyttöjäkin, mutta ei nyt ihan kaikkia viitsitty mennä ahdistelemaan että mistä ne on. Mustat miehet tuli myymään julisteita, puukippoja ja pilveä. Meille riitti ihan hyvin paikan ruoka- ja oluttarjonta. Täällä myydään hyvää Etelä-Afrikkalaista siideriä nimeltään Hunter’s. Ghanassa valmistetaan muutamaa erilaista lageria, Star on yksi suosituimmista. Sitä juovat kaikki ja sitä saa joka paikasta. Hyvää se onkin, parempaa kuin suomalaiset lagerit ainakin mun mielestä. Vaikka se on aika kevyen makuista, se ei maistu laimealta kuten jotkut Suomessa myydyt merkit. Sitten täällä tehdään Guinnessia, joka on paikallisten mielestä parempaa kuin aito englantilainen Guinness. Hyvää sekin…

Tänään Brigitte tulee tänne meille yökylään, mennään varmaan johonkin baariin tai klubille ja huomen aamulla sitten me suomalaiset lähdetään mr E.:n kanssa katsomaan taas maailmaa Teman ulkopuolelle. Mr E. lupasi viedä meidät hänen kotikyläänsä, josta myös Narhin perhe on kotoisin, ja sunnuntaina Voltalle jokiristeilylle. Volta lake on yksi isoimmista tekojärvistä maailmassa ja se sijaitsee tästä pohjoiseen, ja sieltä laskee Volta river tohon mereen. Katsotaan nyt sitten mennäänkö järvelle asti vai vain joelle, ei oikein selvinnyt. Täytyy sitä järveä ainakin jossain vaiheessa päästä katsomaan. Siellä on manaatteja!

Savanni nukahtaa...

EB on siististi kool.

Perjantaina ei oltu työmaalla ollenkaan, sillä meidän piti toimittaa Accraan nursing counciliin jotkut epämääräiset hakemukset, jotta päästään suorittamaan se meidän mielenterveysharjoittelu kuukauden päästä. Maksaa jotain 50 dollaria (US) mutta ei sen väliä kunhan pääsee niitä kahjoja afrikkalaisia tsiigailemaan. Saatiin hyviä vinkkejä sille harjoittelujaksolle; ”always stand behind the nurse”, ”be aware outside, they might run away from the hospital” etc. Accra näytti ihan suurelta kaupungilta, yllättäen, ja paljon oli liikennettä ja autojen lomassa pyöri erilaisten syömisten, juomisten ja tavaroiden myyjiä. Joku myi kansioita, joku vöitä ja joku pre-paid -puhelinaikaa. Hedelmiä ja keksejä saa ostettua suoraan autoon tien päältä, jos haluaa nauttia aamupalansa vaikka aamuruuhkassa. Nursing council sijaitsi aivan meren rannassa, eli päästiin näkemään ekaa kertaa merta täällä ollessa!! Wuhuu! Ei siihen mennytkään kuin vajaa pari viikkoa, vaikka merenrantakaupungissa oleskellaan. Mutta ei se ollut sellainen meri kuin elokuvissa, se oli vain harmaa ja haiseva. Vähän niinkuin me, jos täällä hiekkapölyn keskellä ilman suihkua hengaillaan tarpeeks kauan vielä.

Kolmoset Accran rannalla.

Paavo.

 Accrasta tultiin takaisin rantatietä pitkin Temaan, joka oli kyllä huomattavasti hitaampaa kuin moottoritietä pitkin kulkeminen. Accran ja Teman välillä on pieniä kyliä, jotka kuuluvat kaikki Greater Accra -alueeseen. Näitä kyliä ovat ainakin Osu, Labadi, Teshie ja Nungua. Tie oli osaksi asfalttia, osaksi hiekkaa ja kiviä, autot kärsivät täällä kyllä paljon näillä teillä. Ei ihme, että renkaita ja auton osia myydään joka puolella. Pientä huvitusta herättävät vanhat romuooppelitaksit, joissa on aivan tuliterät renkaat ja hohtavat vanteet. Mr E. Oli meidän hovikuskinamme, mikä oli ihan hyvä homma. Ei tarvinnut bussilla tms. lähteä etsimään mitään paikkoja. Hän vei meidät Temaan palattuamme vielä toiselle reissulle, Shai Hillsin Resource Reserve -nimiselle luonnonsuojelualueelle. Alue on 52 neliökilometriä laaja ja alueella on kivikkoisia kukkuloita (korkein 290 m) ja savannia. Eläimiä ei alueella silti ole kovin monipuolisesti, vain antilooppeja, paviaaneja, jotain isoja kanalintuja ja jotain muita tipusia. Nähtiin sentään noita looppeja ja babooneja. 

Suomessa hirvikolareita, täällä vähän toisia.

Tosinainen pukeutuu aina mekkoon.

Vietettiin vain noin tunti alueella. Käytiin sellaisessa luolassa, jossa 1800-luvulla nigerialaiset pakolaiset olivat piilossa muilta heimoilta. Mr E.:nkin esi-isät ovat kuulemma sillä tavalla tulleet Ghanaan. Ihmiset sotivat silloin paljon tällä alueella. Luola oli kyllä hyvässä piilossa, kiivettiin vähän ja perillä odotti suuri lepakkoperhe. Ebola-lepakot. Meidän mukaamme lähti (ajettiin alueella ei-henkilöautolle-sopivalla peltotiellä mr E.:n omalla autolla) luonnonsuojelualueen joku opas, joka sitten kertoi vähän kaikkea mitä kysyttiin. Valitettavasti hän puhui vähän epäselvää englantia niin mr E.:n piti välillä vähän englannistaa hänen englantiaan.

Antiloopit.

Voisin tässä vaiheessa kertoa vähän tästä meidän ruokavaliosta täällä. Enimmäkseen pääruoaksi syödään riisiä ja tomaattipohjaista pippurista soossia, mutta ollaan kyllä kokeiltu muitakin ”herkkuja”... Varsinaiset ghanalaiset perinteiset ruokalajit perustuvat tärkkelyspohjaiseen mössöön, jota syödään pippurisen sopan tai kastikkeen ja kalan tai lihan kanssa. Mössöjä on erilaisia. Fufu, banku ja kenkey ovat kaikki valmistettu maissista ja/tai kassavasta (maniokki suomennettuna), mutta bankua varten aineet ovat käyneet, ja kenkeymömmö on kääritty maissin tai plantaanin kuoriin ja sitten keitetty.

Fufu fisun ja sopan kanssa. Sormet sekaan vaan.

Bankupallot taustalla, tilapiakalaa pippurikeitossa etualalla.

Plantaani on siis banaanin isokokoisempi serkku, josta voi, kuoren ollessa vihertävä, friteeraamalla saada ranskiksen näköistä ja makuista ruokaa, ja plantaanin ollessa kypsä, makeampia ruokia. Kadulla myydään paistettua plantaania, joka maistuu toosi hyvälle. Kaloja valmistetaan eri tavoin, niitä kuivataan ja paistetaan tai laitetaan soppaan sekaan tai savustetaan. Tilapia on yksi suosittu ja hyvänmakuinen kala täällä. Syötiin just tänään lounaaksi bankua ja tilapiaa pippurikastikkeessa. Paikalliset nauraa aina, kun puhuu noista mömmöruoista. Niiden mielestä ne on aika huonoja ruokia, ja kadulta ostettaessa niitä saakin halvalla. 50 senttiä maksoi kenkey-annos, banku maksoi 2,5 euroa ja fufu tais olla euron tai vähän päälle. Kaikkia noita kolmea nyt maistaneena oon ehkä samaa mieltä, ei mitää luksusta ole. Ja kun niitä syödään käsin, täytyy varoa ettei nuole naapurin vessanpyttyä samalla. Fufu, kenkey ja banku näyttävät taikinapalloilta, mutta keskenään hiukan eri värisiltä. Fufu oli kaikkein joustavinta mömmöä.. Se oli sen takia ehkä mun mielestä pahinta, se tekstuuri ei oikein sopinu suuhun. Uunin kautta ehkä. Mömmöpalloista otetaan sormilla paloja ja dipataan soppaan. Meidän banku-sopassa lillu se kahteen osaan puolitettu tilapia, josta sitten sörkittiin lihaa irti ja yritettiin olla saamatta hirveästi ruotoja kurkkuun. Kala on ollut tähän mennessä aina hyvänmakuista, ainakin mun mielestä.. Nita aka Jorma ja Kirsi eli lyhyemmin Kirsi-Jorma eivät aluksi lämmenneet fisuille, mutta onneksi Kirsi on vaihtanut kelkkaa ja tästä lähin Jorma saa tyytyä riiseihinsä ja kanoihinsa yksinään. Täällä syödään soppien ja taikinapallojen lisäksi siis paljon riisiä ja jamssia. Jamssi on kai vähän kuin bataatti, mutta isompi. Mausta en vielä tiedä, sitä maistetaan viimeistään ensi viikolla.

Paistettua plantaania Teman keskustassa.

Hedelmiä täältä saa ylläripylläri monipuolisesti. Torilta saa ananaksia, mangoja, banaaneja, appelsiineja, avokadoja, papaijoja... Ja ihan ok-hintaan. Ei se kilohinta mun mielestä paljoa eroa Suomen hinnoista, mutta on ainakin tuoreempaa ja parempaa. Ananakset on tosi hyviä ja avokado on paljon makeampaa täällä kuin kotona. Appelsiinit on vähän mehukkaampia, niitä on tosin vaikeampia kuoria. Papaijaa en ollut varmaan kotonakaan koskaan maistanut, mutta hyvvää oli! Suosittelen..

Toi meidän vuokranantaja ja sen vanhemmat pitää meitä varmaan ihan kädettöminä länsimaalaisina, koska tän Cathyn äiti oli pyytänyt yhtä sen sukulaisen tyttöystävää tulemaan tänne pari kertaa viikossa tekemään meille ruokaa! Ja Cathyn isä just tänään viimeks koululla vihjaili jotain että ollaan yritetty vähän ruokaakin tehdä hyvä hyvä. Ja kun Cathy teki puuroa, se kerto mulle miten sitä tehdään. ”Not very hard.” Indeed. No joooo ei ne asiat kai ihan niin ole, ne haluaa että me opitaan miten ghanalaista ruokaa valmistetaan, jotta osataan sitten kotonakin tehdä kaikille ketkä uskaltaa maistaa! Tosi hieno homma kyllä, eikä meidän tarvi ees kuulemma maksaa ruokakuluja. Voidaan sit ehkä tiskata... Nää on kyllä niin avuliasta porukkaa, varsinkin tää suku. Se meidän tuleva house-chef kävi täällä tällä viikolla ja sano että voi pestä meidän pyykitkin jos me ei ehditä! Ihan hulluja kaikki. Kukaan mun kalsareihin koske. Cathy tottunu vähä toiseen ku toi sen vartija silittää varmaan sen alushousutki.

Mutta ruoka on pääasiassa hyvää. Noi luulee, ettei kestetä pippurisia ruokia, mutta antaa tulla vaan.. Vaikka oonkin hiukan tässä kärsinyt vattavaivoista, niin eiköhän se sillä parane millä on tullukki!

Hikeä, hiekkaa ja ämpärillinen vettä

Töps töps töps.

Aloitetaan kertomalla vaikka näistä paikallisista katujen villieläimistä eli kanoista ja kukoista. Kukot aloittavat joka-aamuisen kiekumisensa noin 05.30, joskus jopa neljältä, mutta onneksi niihin ei enää herää. Ensimmäisenä aamuna kuvittelin varmaan herääväni jostain luomumaatilalta, mutta sitähän tää koko maa on, pyssy vaan kouraan ja kanoja metsästämään. Niitä on ihan oikeesti JOKA PUOLELLA ja lähipäivinä ollaan törmätty isoihin kanaperheisiinkin. On ne pienet aika sööttejäki. Ei olla silti silitelty. Ne on aika hölmöjä kun ne juoksentelee ympäriinsä ja väistelee ihmisiä ja autoja ja yrittää löytää sapuskaa täältä kuivasta ympäristöstä.

Huomatkaa kana taustalla.

 Poliiseja nähtiin pari sattumalta, kun istuttiin maistelemassa paikallisia virvoitusjuomia ja ihastelemassa seudun kanapopulaatiota. Poliiseilla oli hienot aseet, mutta aika vähän järkeä. Kauhean tyrkyttämisen jälkeen oli pakko ottaa toisen numero puhelimeen. Poliisin privaattilinjalle sitten vaan soittelemaan.. Hieno paikka kun ei edes jeppet jätä rauhaan. Me kyllä aloitettiin keskustelu kysymällä voidaanko kuvata heitä, mutta heti hirveä kuulustelu että kauanko ollaan täällä ja missä päin asutaan ja onko poikaystäviä ja vaihdetaanko numeroita. Melkein samat ahdistelut tulee ihan sama kenen miespuolisen ihmisen kanssa täällä keskustelee, paitsi töissä. Sairaalassa miehet on normaaleja. Täällä kävi putkimieskin, jolle valehtelin että mies odottaa kotona jonka jälkeen hän totesi että "So I think of you as a friend". 

 

Cathyn talo.

Laitan tänne nyt muutamia kuvia lisää tästä ympäristöstäkin. Kuvien lataaminen palvelimelle on vaan tosi hidasta niin en jaksa kauhean montaa ladata. Eikä niistä edes näy kauheen hyvin, kun ne on niin pieniä.

Näkymä kotikadulla.

Teman jotain suburbiaa.

Banaanin ja plantaanin myyjiä kadun varrella.

 Viikonloppuna tunkeuduttiin yksiin häihin, mikä oli aika hauskaa. Hääpari oli kaverin kavereita. Täällä voi kirkkoon mennä kuka tahansa seuraamaan hääseremoniaa, ja häävastaanotollekin saa mennä. Ei niissä silti kukaan oikeasti kiertele minkään ilmaisen ruoan tai juoman perässä, vastaanottokin kestää vain pari tuntia. Kirkossa istuttiin ja seistiin pari tuntia. Ohjelmassa oli "virsiä", rukouksia ja hääparille suunnattu saarna ja lisää laulua ja lopussa paikalliset tanssivatkin jonossa antamaan rahallista tukea tuleville aviopuolisoille. Mekin kyllä mentiin laittamaan hilut pussiin, mutta ei me nyt sentään tanssittu. Jotain rajaa... 

Hääpari antaa lupauksensa.

Tunnelma oli kyllä paljon hauskempi, eikä niin jäykkä kuin suomalaisissa häissä. Ihmiset huutelivat kirkossa tuleville aviopuolisoille ja piti meteliä. Kaikki lauloivat ja taputtivat ja meidätkin vastaanotettiin hyvin. En sinäänsä ihmettele, jos ihmiset eivät halua mennä Suomen ev.lut kirkossa naimisiin, kun vihkitoimitus on aina melkein se ja sama. Ihmiset istuvat hiljaa penkeissään kuin syntiset kanat orrella ja virsiä ei laula enää kukaan. Häävastaanotto täällä kyllä kalpeni sitten suomalaiseen verrattuna. Täällä kirkosta mentiin suoraan johonkin järjestettyyn ulkoilmapaikkaan, jossa istuttiin riveissä ja odoteltiin ruokaa. Jotain puheita ja ohjelmanumeroita löytyi, mutta melko laimeita. Ei mitään sukkanauhoja tai muuta sellaista. Syömisen jälkeen porukka vaan liukeni paikalta. Tai niin me tehtiin. Jotkut jäivät tanssimaan hääparin kanssa.

 

Presbyterian Church

Tuore aviopari

"Grooms friends from Finland"

"Jatkoilla"

Ollaan täällä nyt jo aloitettu naisten osastolla työharjoittelu, ja se on paljon mielenkiintoisempaa kuin lastenosastolla työskentely. Siellä ei saanut tehdä mitään. Saimme sairaalan "osastonhoitajalta" Evalta semmoset hoitosuunnitelma-laput, joihin meidän tulee täyttää 2 potilaan tiedot ja miten hoidetaan ja sitten arvioidaan hoidon ja tilan etenemistä. Näin meidän pitäisi hahmottaa paremmin, mitä meidän pitää tehdä ja tulisi sisäistää hoitajan työstä. Valittiin sitten osastolta aluksi vaan yks per naama. Ai niin, sunnuntaina lisäännyimme kun tänne tuli asumaan Kirsi Turusta, joka suorittaa myös osan harjoittelustaan meidän kanssa. Naisten osastolla oli noin 12 potilasta, jotka kärsivät mm. malariasta, reumaattisista niveltulehduksista, gastroenteriitistä, anemiasta, diabeteksesta johtuvista oireista tai ovat menossa leikkaukseen. Tänään yksi potilas meni leikkaukseen ja olisimme voineet mennä katsomaan, mutta työaikamme päättyi ennen kuin se alkoi.

Kaikki potilaiden tiedot löytyvät papereista potilaskansion välistä ja osaston päiväkirjoista, ja niistä sitten yritimme selvittää potilaiden hoitoa. Osastolla työskentelee yksi staff nurse, yksi sairaanhoitaja ja yksi nurse assistant sekä muutama opiskelija. He auttoivat kyllä mielellään. Huomenna ehkä päästään kanyloimaan potilasta, en kyllä tiedä miten se luonaa, ei noitten ihonvärin läpi oikein erota suonia. Tuntuu että paikallisetkin hoitajat vaan sörkkii vähän sinne päin. Osastolla ei ole kiirutta, potilaat makaavat vuoteissaan ja käyvät itsenäisesti vessassa. Yhdellä vanhemmalla rouvalla oli koko ajan joku sukulainen mukana auttamassa. Lääkkeet annetaan määrättyihin aikoihin. Kipua täällä ei mitata potilaalta VAS-mittarilla tai muulla vastaavalla. Potilas voi halutessaan sanoa lääkärin kierrolla, että on kipua, jolloin lääkäri määrää jotain kipulääkettä. Varmaan diagnoosin mukaan annetaan lähinnä lääkkeitä, eikä osastolla ole kipulääkkeitä jaossa. Jokaisen täytyy maksaa ja hankkia omat lääkkeensä sairaalassa ollessaankin. Mulla on VAS-kipumittari mukana, joillekin hoitajille sitä esittelin jo, täytyy ehkä vastaavalle hoitajalle sitä myös näyttää. Voin sen sitten vaikka jättää jonnekin tänne. Yksi toinen asia, mitä olisi pitänyt raahata mukana, on mansetti. Nää täällä kiristää kättä ilmeisesti vanhoilla iv-letkuilla. 

Valvontayksikkö, leikkaussaliin menevät ovet ja potilaspaikat perällä.

 Täällä on monta päivää kärsitty jo vedettömyydestä ja tänään sentään viitsittiin vähän tuhlata tynnyreihin säilöttyä vettä, että päästiin pesulle. Maanantaisin PITÄISI tulla vettä eniten hanasta, mutta eilen ei tullut tippaakaan. Sama juttu tänään. Pyykitkin pitäis jossain välissä pestä. Tukka muistutti jo paikallisten liimalettejä, kun ne käyttää jotain ihme tatinoita. Ne käy 3-5 päivän välein laitattamassa niitä hair saloneissa! Hauskaa. Tai jos niillä on jotkut letit, rastat tms niin harvemmin. Mutta toisaalta on ihan hauskaa, ettei tarvitse joka päivä käydä suihkussa, vaikka on kuuma. Oon tottunut tähän jo. Täytyy varmaan jatkaa samaan malliin Suomessa... Voi helpottua ainakin kaiken sonnan sietäminen jos lähtee johonkin reissaamaan tai vaikka vaan festareillekin. Piis aut!

Terveisiä kotiin.