Hikeä, hiekkaa ja ämpärillinen vettä

Töps töps töps.

Aloitetaan kertomalla vaikka näistä paikallisista katujen villieläimistä eli kanoista ja kukoista. Kukot aloittavat joka-aamuisen kiekumisensa noin 05.30, joskus jopa neljältä, mutta onneksi niihin ei enää herää. Ensimmäisenä aamuna kuvittelin varmaan herääväni jostain luomumaatilalta, mutta sitähän tää koko maa on, pyssy vaan kouraan ja kanoja metsästämään. Niitä on ihan oikeesti JOKA PUOLELLA ja lähipäivinä ollaan törmätty isoihin kanaperheisiinkin. On ne pienet aika sööttejäki. Ei olla silti silitelty. Ne on aika hölmöjä kun ne juoksentelee ympäriinsä ja väistelee ihmisiä ja autoja ja yrittää löytää sapuskaa täältä kuivasta ympäristöstä.

Huomatkaa kana taustalla.

 Poliiseja nähtiin pari sattumalta, kun istuttiin maistelemassa paikallisia virvoitusjuomia ja ihastelemassa seudun kanapopulaatiota. Poliiseilla oli hienot aseet, mutta aika vähän järkeä. Kauhean tyrkyttämisen jälkeen oli pakko ottaa toisen numero puhelimeen. Poliisin privaattilinjalle sitten vaan soittelemaan.. Hieno paikka kun ei edes jeppet jätä rauhaan. Me kyllä aloitettiin keskustelu kysymällä voidaanko kuvata heitä, mutta heti hirveä kuulustelu että kauanko ollaan täällä ja missä päin asutaan ja onko poikaystäviä ja vaihdetaanko numeroita. Melkein samat ahdistelut tulee ihan sama kenen miespuolisen ihmisen kanssa täällä keskustelee, paitsi töissä. Sairaalassa miehet on normaaleja. Täällä kävi putkimieskin, jolle valehtelin että mies odottaa kotona jonka jälkeen hän totesi että "So I think of you as a friend". 

 

Cathyn talo.

Laitan tänne nyt muutamia kuvia lisää tästä ympäristöstäkin. Kuvien lataaminen palvelimelle on vaan tosi hidasta niin en jaksa kauhean montaa ladata. Eikä niistä edes näy kauheen hyvin, kun ne on niin pieniä.

Näkymä kotikadulla.

Teman jotain suburbiaa.

Banaanin ja plantaanin myyjiä kadun varrella.

 Viikonloppuna tunkeuduttiin yksiin häihin, mikä oli aika hauskaa. Hääpari oli kaverin kavereita. Täällä voi kirkkoon mennä kuka tahansa seuraamaan hääseremoniaa, ja häävastaanotollekin saa mennä. Ei niissä silti kukaan oikeasti kiertele minkään ilmaisen ruoan tai juoman perässä, vastaanottokin kestää vain pari tuntia. Kirkossa istuttiin ja seistiin pari tuntia. Ohjelmassa oli "virsiä", rukouksia ja hääparille suunnattu saarna ja lisää laulua ja lopussa paikalliset tanssivatkin jonossa antamaan rahallista tukea tuleville aviopuolisoille. Mekin kyllä mentiin laittamaan hilut pussiin, mutta ei me nyt sentään tanssittu. Jotain rajaa... 

Hääpari antaa lupauksensa.

Tunnelma oli kyllä paljon hauskempi, eikä niin jäykkä kuin suomalaisissa häissä. Ihmiset huutelivat kirkossa tuleville aviopuolisoille ja piti meteliä. Kaikki lauloivat ja taputtivat ja meidätkin vastaanotettiin hyvin. En sinäänsä ihmettele, jos ihmiset eivät halua mennä Suomen ev.lut kirkossa naimisiin, kun vihkitoimitus on aina melkein se ja sama. Ihmiset istuvat hiljaa penkeissään kuin syntiset kanat orrella ja virsiä ei laula enää kukaan. Häävastaanotto täällä kyllä kalpeni sitten suomalaiseen verrattuna. Täällä kirkosta mentiin suoraan johonkin järjestettyyn ulkoilmapaikkaan, jossa istuttiin riveissä ja odoteltiin ruokaa. Jotain puheita ja ohjelmanumeroita löytyi, mutta melko laimeita. Ei mitään sukkanauhoja tai muuta sellaista. Syömisen jälkeen porukka vaan liukeni paikalta. Tai niin me tehtiin. Jotkut jäivät tanssimaan hääparin kanssa.

 

Presbyterian Church

Tuore aviopari

"Grooms friends from Finland"

"Jatkoilla"

Ollaan täällä nyt jo aloitettu naisten osastolla työharjoittelu, ja se on paljon mielenkiintoisempaa kuin lastenosastolla työskentely. Siellä ei saanut tehdä mitään. Saimme sairaalan "osastonhoitajalta" Evalta semmoset hoitosuunnitelma-laput, joihin meidän tulee täyttää 2 potilaan tiedot ja miten hoidetaan ja sitten arvioidaan hoidon ja tilan etenemistä. Näin meidän pitäisi hahmottaa paremmin, mitä meidän pitää tehdä ja tulisi sisäistää hoitajan työstä. Valittiin sitten osastolta aluksi vaan yks per naama. Ai niin, sunnuntaina lisäännyimme kun tänne tuli asumaan Kirsi Turusta, joka suorittaa myös osan harjoittelustaan meidän kanssa. Naisten osastolla oli noin 12 potilasta, jotka kärsivät mm. malariasta, reumaattisista niveltulehduksista, gastroenteriitistä, anemiasta, diabeteksesta johtuvista oireista tai ovat menossa leikkaukseen. Tänään yksi potilas meni leikkaukseen ja olisimme voineet mennä katsomaan, mutta työaikamme päättyi ennen kuin se alkoi.

Kaikki potilaiden tiedot löytyvät papereista potilaskansion välistä ja osaston päiväkirjoista, ja niistä sitten yritimme selvittää potilaiden hoitoa. Osastolla työskentelee yksi staff nurse, yksi sairaanhoitaja ja yksi nurse assistant sekä muutama opiskelija. He auttoivat kyllä mielellään. Huomenna ehkä päästään kanyloimaan potilasta, en kyllä tiedä miten se luonaa, ei noitten ihonvärin läpi oikein erota suonia. Tuntuu että paikallisetkin hoitajat vaan sörkkii vähän sinne päin. Osastolla ei ole kiirutta, potilaat makaavat vuoteissaan ja käyvät itsenäisesti vessassa. Yhdellä vanhemmalla rouvalla oli koko ajan joku sukulainen mukana auttamassa. Lääkkeet annetaan määrättyihin aikoihin. Kipua täällä ei mitata potilaalta VAS-mittarilla tai muulla vastaavalla. Potilas voi halutessaan sanoa lääkärin kierrolla, että on kipua, jolloin lääkäri määrää jotain kipulääkettä. Varmaan diagnoosin mukaan annetaan lähinnä lääkkeitä, eikä osastolla ole kipulääkkeitä jaossa. Jokaisen täytyy maksaa ja hankkia omat lääkkeensä sairaalassa ollessaankin. Mulla on VAS-kipumittari mukana, joillekin hoitajille sitä esittelin jo, täytyy ehkä vastaavalle hoitajalle sitä myös näyttää. Voin sen sitten vaikka jättää jonnekin tänne. Yksi toinen asia, mitä olisi pitänyt raahata mukana, on mansetti. Nää täällä kiristää kättä ilmeisesti vanhoilla iv-letkuilla. 

Valvontayksikkö, leikkaussaliin menevät ovet ja potilaspaikat perällä.

 Täällä on monta päivää kärsitty jo vedettömyydestä ja tänään sentään viitsittiin vähän tuhlata tynnyreihin säilöttyä vettä, että päästiin pesulle. Maanantaisin PITÄISI tulla vettä eniten hanasta, mutta eilen ei tullut tippaakaan. Sama juttu tänään. Pyykitkin pitäis jossain välissä pestä. Tukka muistutti jo paikallisten liimalettejä, kun ne käyttää jotain ihme tatinoita. Ne käy 3-5 päivän välein laitattamassa niitä hair saloneissa! Hauskaa. Tai jos niillä on jotkut letit, rastat tms niin harvemmin. Mutta toisaalta on ihan hauskaa, ettei tarvitse joka päivä käydä suihkussa, vaikka on kuuma. Oon tottunut tähän jo. Täytyy varmaan jatkaa samaan malliin Suomessa... Voi helpottua ainakin kaiken sonnan sietäminen jos lähtee johonkin reissaamaan tai vaikka vaan festareillekin. Piis aut!

Terveisiä kotiin.