keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Pelkoa ja inhoa Las Schipholissa ja vähän muuta

Ennen kuin edes koko matka oli alkanut, oli sellanen olo, ettei tässä käy hyvin. Jotain ihan varmasti sattuu tai on pielessä. Perussuomalainen negatiivisuus. Matka alkoi kuitenkin ihan hyvin, lentokentälle pääsin veljen kyydillä 5 aikoihin aamulla ja sitten vaan odoteltiin Nitan aka Jorman kanssa konetta. Mutta sitten koneen portille kuulutettiin jotain miestä ja siellä oli pari poliisia ja rajavartiolaitoksen vihreäpukuisia miehiä. Poliisiauto näkyi myös KLM:n koneen vieressä pihalla. Tottakai aloin heti miettimään että koneessa on pommi tai jokin uhkaus tehty, tai että lennolle on tulossa joku etsintäkuulutettu ihminen. Klo 06.40 aamulla ilman yhtään yöunia olin varma, ettei lento pääse koskaan perille Amsterdamiin. Lennon piti lähteä 06.55 mutta tais lähteä 10-15 minuuttia myöhässä, kun ne jeppet pyöri siinä. Eikä kenellekään mitään informaatiota. Ihan ku ei oltais nähty niitä poliisipakuja siinä ajelemassa koneen ympärillä. No, lento sujui onneksi ihan hyvin, toinen silmä auki.

Hollannissa piti siirtää kelloja tunti taaksepäin, joten oli vieläkin aamu kun saavuttiin Schipholin kentälle. Piti odotella noin 5 tuntia ennen kuin mitään tapahtui seuraavaa lentoa koskien. Pyörittiin sitten siellä asemalla vaan. Puukenkiä ja jotain söpöjä kanipehmoleluja oli joka puolella. Ostin jostain lehtikaupasta ”Breakfast with Sokrates”-kirjan, mutta en sit jaksanu alottaa lukemaan sitäkään. Käsimatkatavarat oli täynnä kirjoja, mutta ekalla lennolla olin liian väsynyt ja toisen lennon syyn kuulette kohta. Schipholin asema oli kuin iso ostoskeskus, jouluvaloja vielä ja kuusia ja koristeita tolpissa ja katossa jne.

Mentiin sitten oikean portin odotusaulaan muitten Ghanaan lentävien joukkoon. Suurin joukko oli mustia, mutta oli myös ainakin yksi aasialaisperäinen ja sitten meitä tämmösiä. Joku ”meitinlainen” rouva käveli edes takasin ihan hikisenä ja kuolas ja näytti vähän pöhköltä. En tiedä oliko se lämpötila vai mikä, mutta Ghanan lentokentällä se näytti ihan normaalilta. Tai enemmän hikiseltä mutta ei kuolannut enää niin pahasti. Lentomme KL 0589 Amsterdamista Accraan alkoi kuin kohtaus jossain hirveessä elokuvassa. En oo sitten ikinä pelästynyt niin paljoa lentokoneessa toista ihmistä. Päätelkää siitä sitten musta ihan mitä tahansa. Toisaalta yllätyin millainen olo siitä tuli, jotenkin samettinen ahdistuskohtaus, missä oli kuitenkin järki päässä. Kun lähes kaikki matkustajat ja me olimme päässeet istumaan paikoillemme, minä Nitan ja isohkon kokoisen ghanalaisen miehen väliin, alkoi tapahtua. Takaa alkoi kuulua miehen kovaäänistä puhetta ja epätoivoista huutoa ja kaikki kääntyivät katsomaan taaksepäin. En edes muista näinkö siellä mitään tai ketään, tai edes sitä että seisoivatko ihmiset vai käänsivätkö he päitä vai mitä tapahtui. Perinteisiä sokin merkkejä. Istuin takaisin alas ja mies huusi jollain afrikkalaisella kielellä, mahdollisesti Ghanassa yleisellä akaan kielellä hirveitä huutoja ja samoja lauseita, jossain vaiheessa tunnistin sanat ”jesus christ”. Ensimmäinen ajatus oli että joku ihan tavallinen matkustaja sekos ja aikoo tappaa kaikki tai ilmoittaa että hänellä on pommi täällä ja hyvä syy tappaa kaikki. Hän huusi niin kuin häntä olisi lyöty koko ajan, mutta häntä ilmeisesti piti kiinni 3 miestä. Yhtäkkiä edestäpäin alkoi porukkaa lähteä katsomaan tilannetta takana ja lentoemot sinisissään sanoivat että istukaa istukaa, yksi liikkumaan lähtenyt nainen vastasi vaan että ”shut up”. Siinä vaiheessa rupesin pelkäämään muitakin kun sitä huutajaa. Kukaan ei tuntunut tietävän mitä tapahtuu ja me Nitan kanssa vaan istuttiin hiljaa ja katsottiin lattiaan päin. Se mun vieressäkin istunut äijä lähti sinne taakse. Hianoo. Pian se tulee takas ja tappaa meiät. Kuvittelin et miltä kuristaminen tuntuu. Jne. Joku mies vähän oikealla meistä ilmeisesti sai jonkun itkuahdistuskohtauksen, sillä joku kapteenihäiskä meni kyykyssä juttelemaan sille henkilökohtaisesti jossain vaiheessa myöhemmin ja selitti tilannetta. Turvallista 7 h lentoa vaan teillekin. Olis ny joku voinu meilleki jotai kertoo! Kuulutus tuli että jos ette nyt istu kaikki niin heitetään kaikki pihalle koneesta. Sitten porukka palas istumaan. Sitten vaan kuulutuksissa pahoteltiin tapahtunutta, mutta that's it.

Tilanne oli vaan niin outo. Takana huutaa joku mies, eikä kukaan tiennyt lähteekö kone vai ei, ja että koskeeko tää nyt afrikkalaisia ihmisiä vai kaikkia ja että mikä tää äijä on ja miks se huutaa. Ääni vähän vaimeni kun joku mies istu sen päällä. Lentoemot toi kaikille semmoset viihdyke-tv:n nappikuulokkeet (hymyssä suin totta kai) samalla kun se hullu jatko huutamistaan. Oon vähän kateellinen yhdelle miehelle, jolla oli koko tämän tilanteen aikana isot kuulokkeet korvilla eikä se varmaan kuullut tai tajunnut mitään mitä siellä tapahtui. Sitten kone alkoi rullaamaan ja vierustoverinikin palasi istumaan paikalleen. Tilattiin sitten viiniä rauhoittamaan hermoja kun juomakärry tuli heti nousun jälkeen. Lentokoneessa olevat ghanalaiset tappeli muutenkin keskenään, kun saivat alkoholia ja viinan tarjoaminen lopetettiinkin niiden takia jossain vaiheessa. Se vierustoverikin veti koko ajan jotain vodkapaukkua tai Heinekenia. Rupes kyselemään puhelinnumeroa ja että hän voi tulla vaikka käymään meidän luona. <3

Mutta tänne päästiin kuitenkin perille ja mr E. oli meitä vastassa ja tultiin asumaan erään naislääkärin taloon, joka on itse asiassa yhteistyökoulumme perustajan tytär. Asutaan ja työskennellään nyt ensin sitten kuitenkin Temassa, ei Accrassa niin kuin aluksi piti. Tema on noin 30 km Accrasta itään, yksi vilkkaimmista satamakaupungeista täällä rannikolla. Ei se kyllä mitenkään täällä näy. Meinaan se satamatouhu. Ei olla päästy meren rannalle vielä. Lääkärit vissiin tienaa täällä aika hyvin (keskiluokkaisesti, pankkiirit yms parhaiten), tällä 27-vuotiaalla Cathyllä on 5-6 huonetta + 2 kylpyhuonetta. Laajakuva-tv, toyota tältä vuosituhannelta ja 2 jääkaappia. Paljon laitteita ulkomailta, sillä melkein joka töpselipaikassa on tommonen adaptori. Cathyllä on myös 24h-vartija (mumuni) tossa talon ulkopuolella. Yksi mies vahtii öisin ja toinen päivisin. He istuvat etupihalla vahtimassa ettei tänne tule ketään murtovarkaita tms. Talon ympärillä on aita ja rautainen portti autolle. Ulkona on päivällä 30-35 astetta, joten onneksi talossa on jonkin näköinen veranta tuomassa varjoa miespololle. Öisin me kuullaan ikkunan läpi kuinka vartija kävelee, tai oikeastaan löntystää, etupihaa edes takaisin.. Varmasti tosi antoisaa hommaa.. Mutta täällä on kuulemma tosi vaikeaa saada mitään työtä, joten he ovat varmasti tyytyväisiä saamaansa. Eikä tarvitse kuin istua paikallaan 12 tuntia! 

Mumunimies silittää tohtorin vaatteita.
Niin joo, täällä meidän huoneessa on myös ilmastointilaite.. Joten lämpötilan saa aika äkkiä alle 26 asteeseen, mikä on ihan mukavaa. Toi Cathy on sen verran varakas, että hän elää vähän ”länsimaalaisemmin”. Mutta heti kun talosta lähtee ulos niin muistaa kyllä että missä maassa on. Kadut ovat hiekkaa ja kiviä, kuoppaisia ja rikki monesta paikkaa. Monet talot ja niiden aidat ovat heikossa kunnossa. Talot ovat joko omakotitaloja tai lähistöllä on myös kerrostaloja, joista tuli ensin mieleen hakatalot, mutta kyllä nää taitaa voittaa nekin kauheudessaan. Pieniä lapsia ja naisia on paljon joka puolella kuljeskelemassa tai myymässä hedelmiä tai jotain tavaraa. 
"Siinä niitä nyt sitten on." Toi pieni lapsi edessä itki ihan hirveesti ku mentiin lähelle ja toinen meni penkin alle piiloon.

Kojuja on keskittynyt tiettyihin paikkoihin enemmän, mutta yksittäisiä kioskin näköisiä paikkoja on myös katujen varsilla. Autoja täällä on paljon joka puolella, romuja ja tien varsilla rengasrikon jäljiltä jääneitä. Takseja on Ghanan autokannasta 80 % ja taksilla kulkeminenkin on halpaa täällä. Kokeiltiin itse asiassa tänään ensimmäistä kertaa. Monet taksit ovat ihan romuja ja pölyisiä kaiken hiekan takia ja kuskit tööttäilevät koko ajan toisilleen ja mahdollisille asiakkaille. Taksin saa, kun vilkuttaa tien reunassa. Kuskin kanssa pitää sopia hinta etukäteen, joku 5 km matka maksaa noin 1,5 euroa.

Koulun ja sairaalan edessä oleva patsas, ei luottoa hoitajiin.
Kävimme tutustumassa yhteistyökouluumme Narh-Bita Collegeen ja School of Nursingiin, joka on ihan lähellä tätä meidän majapaikkaamme. Koulun ympärillä on Narh-Bita Hospital, joka on yksityinen sairaala. Narhit ovat perustaneet sairaalan vuonna -76 ja hoitsukoulu on ollut sairaalan yhteydessä 5 vuotta.
Ensi vuoden joululahjalistalle ideoita. Paikallista seksivalistusta.
Kävimme tutustumassa osastoihin ja näimme vähän miten hommat toimivat. Sairaalassa on erikseen lasten, naisten ja miesten osastot, synnytysosasto ja teho-osasto. Laboratorio ja kuvantamislaitteet sijaitsevat eri puolilla aluetta. Alue on silti pieni, ja osastoilla on tilaa ehkä 10 potilaalle kerrallaan. Osastoilla on pari yksittäistä huonetta ja iso yhteishuone. 

Näytteenottopiste laboratoriossa.
Näytteenotto- ja laboratoriotiloissa eräs hematologi kertoi ja näytti meille miten hän tutkii, onko potilaan veressä malariavirusta. Verinäytettä pistettiin näytelasille (pestiin käytön jälkeen uudelleen käyttöä varten), mihin tiputettiin jotain aineita a sitten katsottiin mikroskoopilla. Sitten hän esitteli laitteita, jotka laskevat veren valkosolut, punasolut, hemoglobiinin jne, tässä sairaalassa oli yksi sellainen. Yhdessä toisessa huoneessa oli vain 6 kk vanha laite, joka automaattisesti tutki verinäytteitä. En tiedä analysointilaitteen nimeä, mutta se oli sellainen CSI-laite, joka tiputti pipeteistä eri aineita eri purkkeihin. 6 kk sitten heillä oli semi-automaattinen laite, jolloin he itse tiputtivat aineita pipeteistä, mutta kone laski tulokset. Se laite heillä oli noin 5 vuotta. Eli kehitystä tapahtuu, mutta pikkuhiljaa. 
CSI-analysointilaite
Lääkäri tienaa täällä noin 1200 bruttona ja verot miinustettuna reilu 900 Ghanan cediä eli noin 450 euroa kuussa. Sairaanhoitajat saa 400-600 cediä eli 200-300 euroa kuussa. Tommonen mumuni tai palvelija saa korkeintaan 150 cediä kuussa.

3 kommenttia:

  1. CSI-laite, pätevää :D Oli varmaa komiat tunnelmat lennolla!! Kaikemaailma hulluja sinne päästetäänki messoomaa ;D Iso plussa et tein uudessa himassa on ilmastointilaite!!!

    VastaaPoista
  2. Hihii hauska lukea tätä:) ja onpas ollut erikoinen lentomatka! :D

    VastaaPoista
  3. Ens kerralla baarissa vois käyttää tota "if your gift is sex, keep it!"
    Kiva lukee kuulumisia!

    VastaaPoista