maanantai 21. helmikuuta 2011

Koforidua ja Boti Falls 19.-20.2.

Koforidua
Viikonlopuksi lähdettiin taas kerran tro-trolla seikkailemaan vähän matkan päähän kotipesästämme tutkimaan tätä suurta ja mahtavaa Afrikkaa. Suuntasimme Koforiduaan, johon ajettiin Aburin kukkuloiden läpi ja matka kesti noin 1,5 tuntia. Tro-tro maksoi 3,40 cediä yhteen suuntaan. Takas tultiin ilmastoinnin omaavalla tro-trolla, joten se oli noin cedin kalliimpi. Koforidua on yksi tämän alueen asemakaupungeista, sieltä lähtee tro-troja ja muita julkisia kulkuneuvoja Kumasiin ja pohjoiseen ja takaisin etelään Accraan päin. Vaikka kaupunki toimii tärkeänä paikkana matkustajille, se oli aika pienen oloinen ja leppoisa kaupunki Obour tabri -kukkuloiden kyljessä. Aamulla kukkuloiden rinteet täyttyivät sumusta, joten maisemat olivat kyllä kauniit alueella. Täällä Pantangissa on aika matalahkoa (lukuun ottamatta Aburin kukkuloita, jotka näkyvät horisontissa), joten oli mukavaa nähdä vähän erilaista maisemaa. Ilmastokin oli heti erilainen kun maasto muuttuu. Ei tarvi ajaa kuin tunti johonkin suuntaan ja maasto on heti vihreämpää tai kuivempaa riippuen meneekö pohjoiseen vai etelään.
Joku asumus tien varressa
Lauantaina sitten vaan kikkailtiin Koforiduan torilla ostelemassa paikallisia asusteita ja käytiin syömässä paikallista ruokaa. Mm plantaania… Nita ei vieläkään tykkää siitä. Ihme eukko. :D Illalla käytiin yhdessä pubissa toteamassa että paikka on täynnä känniläisiä jo klo 21 ja pelattiin sitten sen aikaa korttia paikallisten kanssa, että häiriköt sammuivat ja uskallettiin lähteä ilman vainoajia takas hotellille. Kaikki taas halusivat mennä meidän kanssa naimisiin ja muuta mukavaa. Yks puhu meille saksaa ja yks pelkkää twitä (näitten yleisin kieli). Opeteltiin pelaamaan ”spades”-peliä ja opetettiin näille miten pelataan mustaa maijaa. Yks ei ees yrittäny opetella ku oli ”liian vaikeeta”. Iha hauskaa, vaikka aluks meinas mennä hermo niihin häiriköihin. Hyvää ne vaan tarkottaa, ku haluavat tutustua ja olla mein kavereita. Mut pliis, ens kerral ei tartte huutaa niin kovaa suoraan korvaan tai tarttua kiinni ja hiplaa Nitan kiehkuroita. Kaikki on niihin ihan hulluina :)
Koforiduan kadun vartta
Kes Hotel
Löydettiin Bradtin Ghana-kirjan avustuksella meille sopiva hotelli kaupungin keskustan tienoilta, nimeltään Kes Hotel. Huone oli vaatimaton, mutta katossa oli tuuletin ja sänky oli ISO! Molemmille oli ainakin 80 senttiä tilaa. Ainoa miinus oli että jouduttiin jakamaan peitto (lakana). Ja toinen miinus oli että pelkäsin koko yön että joku tulee ikkunasta sisään, sillä ikkuna oli auki vedettävä ilman minkäänlaista lukitusta ja julkinen parveke oli suoraan ikkunan takana. Ja kolmas ”ainoa miinus” oli että vettä ei tullut hanoista aamulla kun noustiin. Mutta onneksi kukaan ei tullut akkunasta ja vettäkin rupes tulemaan lyhyen odottelun jälkeen, niin saatiin aamupesut tehtyä ja silmät päähän. Lähdettiin sitten keskustaan ja löydettiin tro-tro, joka vei meidät lähes tunnin odottelun jälkeen Boti Fallseille.


Polku
Boti Fallseja eli vesiputouksia ei päästy heti katsomaan, vaan lähdettiin sademetsään eräjormailemaan kohti kolmea muuta nähtävyyttä alueella. Ensimmäinen pysäkki oli jonkinlainen luola, jossa erittäin huonosti englantia puhuva oppaamme sanoi esi-isien asuneen 1960-luvulla. Tiedä sitten siitä… Mutta ihan kiva luola oli :D Jatkettiin kivistä alamäkeä ja jyrkkää ylämäkeä, polku oli just semmosta jännää kivikkoa ja oksistoa, jossa täyty olla tarkkana ja ottaa välillä puiden varsista kiinni. Välillä piti pitää taukoa, sillä ilma oli aika paksua ja kosteampaa metsässä. Sirkat surisivat ja piipittivät metsässä ja lintujen ääniä kuului välillä, mutta niiden havaitseminen lehtien ja oksien seasta oli aika mahdotonta. Paljon paljon oli muurahaisia ja punaisia pieniä ötököitä ja kaikenlaisia surisijoita, ampiaisia ja kärpäsiä oli paljon. Ja liskoja siellä ja täällä ja joka puolella. Ihme ettei kanoja ollut metsässä. Opas sanoi nähneensä jonkin apinan, mutta ei me mitään nähty. Toinen kohde oli Umbrella Rock, joka oli ”luojan luoma” kivi-ilmiö. Kaksi isoa kiveä päällekkäin tiimalasin muodossa, mikä oli ihan vaikuttava ilmestys kukkulan kyljessä. Kiven nurjalle puolelle oli asetettu tikapuut, joten kiven päälle pääsi katselemaan maisemia. 
Umbrella Rock

 Maisemat olivat kyllä ihanat. Paaaaljon vihreitä puita ja palmuja ja kallion reunaa ja alavaa ja ylävää ja kukkulaa. Very nice. Sinne olis voinu jäädä pitemmäkski aikaa hengailemaan. 
Kolmivartinen palmu
Seuraavaksi jatkettiin samalla kukkulalla hiukan syvemmälle metsään, josta löytyi pieni kylä, josta löytyi seuraava kohteemme eli kolmirunkoinen palmu. Senkin varressa oli tikkaat. Paikalliset pyytävät niiden kiipeämisestä jotain pientä maksua. Aika naurettavalta kuulostaa, mutta pakko niiden on jotenkin yrittää tienata, kun kuitenkin turisteja tulee katsomaan jotain puuta keskelle metsää. Perustais baarin sinne ni johan sais rahaa. Palmun jälkeen lähdettiin palaamaan samaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. 

Oltiin kyllä aika poikki kun päästiin metsästä. Neljäs kohde eli ne varsinaiset Boti Falls vesiputoukset sijaitsivat ihan rakenteilla olevan turistikeskuksen vieressä, kun laskeuduttiin portaita (aah luksusta) pitkin alas. Matkalla alas oli ainakin 3 kylttiä, joihin oli kirjoitettu ”DO NOT SWIM IN THE WATER – STAY ALIVE - YOU ARE WARNED ”. Oppaan selityksestä ymmärrettiin sen verran, että kuolleet liittyvät veteen jotenkin ja että veteen menemisestä voi johtaa kuolema. Kai sieltä sitten jotain koleraa voi saada. Itse opas kyllä pesi naamansa vedellä. Ja paikan nettisivuilla (www.botifalls.com) lukee, että vedessä voi uida. En kyllä silti olis muutenkaan sen väriseen veteen mennyt, sillä se oli ihan kuravettä. Lähdettiin Koforiduasta reippailun ja syömisen jälkeen aika pian takaisin Pantangiin. Hauska reissu oli.
Boti Falls


Viime viikolla meidän osastolle tuli yks ruotsalainen mies potilaaksi. Maanantaina töissä kuultiin, että hän oli vähän sekoillut viikonlopun aikana ja rikkonut muun muassa telkkarin ja koittanut kuristaa toisia potilaita. Hänet on otettu osastolle päihteiden käytön takia. Hänen oma selityksensä oli että hänet lavastettiin pyörävarkaudesta ja häneltä löytyi vähän kannabista asunnosta. Hän on ollut Ghanassa marraskuusta asti ja on yrittänyt kuulemma löytää tyttöystävää. Ällö äijä. Se koittaa olla mein kans hyvää pataa, ku ollaan ainoot muut valkoset osastolla. Osastolla on onneksi tosi monta rauhallista alkoholistia ja päihteidenkäyttäjää, kaikki ei oo ihan hulluja. Muutamia skitsofreenikkoja ja yks joka pitää itseään jumalana. Joillain on psykoottista masennusta tai jotain muita ongelmia.

Oltiin tänään seuraamassa miten psykiatrinen vastaanotto toimii, Psych OPD sijaitsee administration buildingissa. Vastaanottoa pitää lääkäreiden lisäksi medical assistantit, jotka on sairaanhoitajakoulutuksen jälkeen lukeneet samoja opintoja kuin lääkäritkin, mutta eivät tee leikkauksia eivätkä ole erikoistuneet mihinkään. Mutta näillä psykiatrisilla med assistanteilla on kokemusta näistä potilaista, joten he ovat vähän kuin lääkäreitä täällä. Vastaanotolla tapahtui aika paljon rauhallisten potilaiden reseptien uusimista ja lääkeannosten viilaamista, joskus tulee uusia potilaita, mutta nyt ei nähty varsinaisesti henkilökohtaisesti ketään. Potilaiden omaiset voivat hoitaa heidän asioitaan ja voivat tulla heidän puolestaan vastaanotolle. Yhden tytönkin isä tuli uusimaan tyttären reseptiä tämän ollessa koulussa. Aika hyvä luotto täytyy olla, mutta sellaista se on täällä. Medical assistant kyllä sanoi, että joskus potilas itse kutsutaan paikalle henkilökohtaisesti, jotta saadaan vitaalit jne mitattua ja tarkistettua potilaan kunto. En sitten tiedä kuinka usein on ”joskus”. Lähes kaikki potilaat söivät antipsykoottisia lääkkeitä tai mielialaa tasaavia lääkkeitä. Medical assistant antoi potilaille psykiatrisen ohjauksen lisäksi muita neuvoja, kuten yhdelle opiskelijalle kertoi miten tieto jää päähän (toistoa, alleviivausta, yliviivaustussi) ja muuta mukavaa. Tuli heti mieleen, että Suomessa varmaan näytettäis ovea jos potilas yrittäis kysyä jostain muusta asiasta kuin siitä mihin lääkäri on erikoistunut. No ei, kai sekin on vähän lääkäristä kiinni.

Viime viikolla käytiin Accrassakin selvittelemässä viisumiasioita, kun meille leimattiin vain 60 päivää maahan tullessa. Keskiviikkona pitäis sitten saada passit takaisin jatketulla viisumiajalla varustettuna. 

Pari päivää sitten ehdin sanoa Nitalle, että hyvä tuuri meillä ollut kun ollaan ajeltu edes takaisin julkisilla romuilla eikä olla ees jääty tien varteen ku kerran, ja heti tänään torille mennessä tro-tro hajos ja takas tullessa taksi lahos. Ei olis varmaan kannattanut sanoa mitään tai olis pitäny ainaki koputtaa puuta. Onneks täällä on niin paljon ruuhkaa, ettei autot hirveitä nopeuksia ehdi ottaa vaikka tarttiski pyssätä.Hiukan jännitystä vaan elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti