Pala unelmaa Ada Foahissa ja paluu mielisairaan arkeen

Perjantaina lähdettiin viikonlopun viettoon ikääntyneiden norjalaismiestenkin löytämälle paratiisisaarelle, joka sijaitsee puolentoista tunnin tro-tro-matkan päässä Temasta. Saatiin menomatkalla kokea ihka ensimmäinen afrikkalainen autokolarikin, tai ainakin vähän tuntumaa siitä, kun hidastenyppylän kohdalla joku ajoi suoraan käyttämämme taksin persukseen. Ilman suurempia henkilövahinkoja matka onneksi jatkui vielä samalla taksilla kuskien vihaisten huutelujen jälkeen. Perään ajanut oikeastaan vaan lähti ohi ja jatkoi matkaansa, ei täällä mitään kolareista sen kummemmin jutella, eikä mitään korvata kenellekään. Mitään vakuutuksia kenelläkään ole. Hyvä jos on auto, joka kulkee välillä.

Maranatha Beach

Saarelle päästiin puuveneellä, jonka perässä yksi väsyneen oloinen mies meloi meitä kolmea plikkaa eteenpäin pitkin tyyntä vesistön pintaa. Veneessä oli toinenkin mela, joten yritettiin keventää lastia parhaamme mukaan. Saari vaikutti enemmänkin niemeltä, sillä sen toisella puolella virtasi River Volta, ja niemen päässä se laski Guinean lahteen. Maranatha Beach Camp sijaitsi siis tällaisen kapeahkon niemen keskellä, toiselta puolelta pääsi jokeen, ja toisella puolella velloi meri. Sinne ei uskallettu mennä pulahtelemaan, sillä aallot ja virtaus näyttivät aika voimakkailta. Joen puolelle uskalsi hyvin mennä ja aika hyvä fiilis tulikin siellä lilluskellessa auringossa ja katsellessa vaaleaa hiekkaa ja palmuja. Täydelliseksi lillumisen olis tehny uimapatja, mutta paikassa ei ollut kyllä mitään sellaisia välineitä. Paikka oli, kuten norjalaiset paikassa kohtaamamme ikääntyneet sen totesivat, paljon parempi lomapaikka kuin esim Thaimaa, missä suomalaiset ja ruotsalaiset pellet ovat vallanneet joka paikan. Siinä vaiheessa papat eivät vielä tienneet että olemme suomalaisia. Vietettiin siis viikonloppu 7 norjalaisen tytön kanssa, joille miehet juttelivat norjaksi. Meidän onneksemme ja heidän epäonnekseen.

Nyrjähtäneen pikkurillin aiheuttaja

Yövyimme palmuista, oksista ja oljista rakennetussa hutissa, kaikki kolme samassa sängyssä, vaikka oltiin varattu 4 hengen huone jo aiemmin. Edelliselläkin reissulla jouduttiin toteamaan, ettei täällä mikään varaussysteemi toimi, kaikki huoneet annetaan vaan sitä mukaan pois kun porukkaa tulee paikalle. Ihan kiva viikonloppu oli, käytiin muun muassa veneretkellä saarelle, jossa valmistetaan sokeriruo’osta rommia. Saatiin maistaakin juomaa saarella ja ostettiin parit pullot sitten myös itsellemme. Ei niitä kyllä varmaan juotua saada. Aika tuhtia tavaraa. Yleensä muutenkin mielikuvaan paratiisisaaresta kuuluu vissiin länsimaalaisen mielen mukaan auringon, palmujen sekä hiekan lisäksi drinkkilasi ja pieni sateenvarjo sinne sekaan. Afrikkalaiseen tyyliin kuuluu pieni puute kaikesta, eli saarella ei myöskään ollut kaikkea mitä olisi toivonut. Drinkkejä ei ollut lainkaan tarjolla eikä hedelmiäkään saanut syötäväksi, vaikka niitä nyt luulis täällä missä vaan olevan. Vessat oli ekovessoja, eli hiekkaan oli kaivettu kuopat, joiden yläpuolella emalipöntön virkaveli PuuCee tarjosi istuintaan. Suihkua kaipaavat saivat jäädä nuolemaan hikisiä ja hiekkaisia näppejään, sillä pesut piti toimittaa ämpärin avustuksella. Veden puhtaudesta ei vieläkään ole varmuutta, mutta yksi norjalainen tyttö sanoi ainakin nähneensä vesisammiossa kaloja. Että sellaista elämää siellä :-)

Hutteja. Suomen lippua ei ollut.

Mutta paikka oli kyllä mahtava, vaikka näitä negatiivisia asioita tuleekin mainittua. Paikasta sai myös tähän mennessä parhaan illallisen, mitä oon täällä syönyt; jollof ricee ja savustettua barrakudaa… Mmm… Välillä ruokahalun kyllä karkoitti tosiaan ne vanhat ryppyiset ruskettuneet miehet, joilla oli paikallinen nainen kainalossa (ja kävelykeppi toisessa kädessä). Miesten korkeaa ikää oikeasti tuo esiin hyvin se, että yksi mies puki joka kerta uimaan mennessä pelastusliivit ylleen. Ei näitä pappoja onneksi näkynyt kauhean montaa. Loput on varmaan siellä Thaimaassa.

Se siitä paratiisista, paluu tuli sunnuntaina ja maanantai-aamulla jätettiin Kirsi Temaan ja Nitan kanssa lähdettiin matkalle maailman ympäri. The End.

No tänne tultiin jumalan selän taakse, missä ei tiedä kuka vastaantulijoista on hullu tai töissä laitoksella, tai mahdollisesti molempia. Kahtena ekana päivänä ei päästy edes aloittamaan, hyvä että edes saatiin orientaatio ja kierros sairaalalla. Eli tultiin Pantang Hospitaliin keskelle ei-mitään, tai ei-keskelle kaikkea mahdollista. Sairaala omistaa monta hehtaaria maata tästä tienoilta, ja osastot ja työntekijöiden/opiskelijoiden asuntolat sijaitsevat vähän ympäri ämpäri aluetta. Muutettiin yhteen työntekijöiden asuntoloista, josta yksi miekkonen ystävällisesti vuokrasi meille kaksionsa ja muutti itse viereiseen kämppään. Saatiin Nitan kanssa taas yhteinen sänky, ja ”aviovuoteemme” sai kauniin morsiushunnun nyt vasta käyttöön päässeestä hyttysverkosta. Ostettiin ihkaomat lakanatkin, oi oi ku löydettiin hienot… Tai Nita ei kyllä tykkää, mutta näytin emännälle kaapin paikan ja päätin millaset lakanat hankitaan. Kohta varmaan aletaan miettiä yhteisen käyttörahaston lisäksi yhteisiä lemmikkejä ja lapsia. Tai lemmikkejä meillä oikeastaan onkin jo. Täällä niiden määrä on vain kasvanut kasvamistaan. Erityisesti sydäntä lähellä ovat pihalla meteliä pitävät kukot, vuohet, koirat ja lampaat. Kukot on täällä vähän äänekkäämpiä kuin Temassa, mikä saa ainakin aamuyöstä meidät tosi hyvälle mielelle.

Sairaala on perustettu 1975, josta asti sairaala on ollut sellainen, kuin se on nyt. Ghanassa on kaksi muuta psykiatrista sairaalaa Pantangin lisäksi. Täällä on 10 osastoa, seitsemän miehille ja kolme naisille. Molemmille sukupuolille yksi V.I.P.-osasto ja loput admission- tai kroonisten/rauhallisten potilaiden osastoja. Admission-osastoille otetaan sisään potilaita suoraan vastaanotolta tai päivystyksestä. Eli aluksi potilaat yleensä menee admission-osastolle, josta sitten voidaan siirtyä rauhallisempien potilaiden osastolle, kun vointi on parempi. VIP tarkoittaa lisämaksua paremmista huoneista. Yhdelle osastolle mahtuu 50 potilasta eli koko sairaalassa on 500 vuodepaikkaa ja työntekijöitä sairaalassa on 410 henkeä. Sairaalassa on 24 h psykiatrinen päivystys, vaikka psykiatreja on vain kaksi. Sairaalassa työskentelee yksi psykologi ja kolme medical doctoria. 410:stä työntekijästä 168 on sairaanhoitajia. Osastoilla on toistakymmentä sairaanhoitajaa kolmessa eri vuorossa muiden hoitajien kanssa.

Pantang Hospitalin administration building

Potilaita on vuosittain noin 17 000 ja määrä on kasvanut jo monta vuotta. Eniten sisäänotetaan laskevassa järjestyksessä skitsofreniasta, akuutista psyykkisestä sairaudesta ja yllättäen, raiskauksista kärsiviä ihmisiä. Vastaanotolla eniten hoidetaan skitsofreniaa, epilepsiaa, masennusta, päihteidenkäyttöä, akuuttia psyykkistä sairautta, alkoholismia, skitsoaffektiivista häiriötä, maniaa, ahdistushäiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Meidän 6-viikkoinen harjoittelujaksomme sisällyttää 2 viikkoa miesten V.I.P-osastolla ja ilmeisesti loput yhdellä naisten osastoista. Aloitettiin tänään varsinaisesti työt, ja seurattiin miten aamuvuoro toimii. Potilaat tekevät paljon itse osastolla ja saavat osallistua siivoamiseen ja mihin vain pystyvät. Jotkut potilaat kyllä vain kävelevät edes takaisin hiukan apaattisina, mutta useimmat on ihan kuin tavalliset tallaajat. Potilaat ovat muun muassa masennuksesta, maniasta ja skitsofreniasta kärsiviä potilaita. Paikasta löytyi heti myös yksi Suomessa opiskellut ja töitä tehnyt ghanalainen. Siis potilas. Se oli pistetty Suomessa tekemään töitä niin paljon, että se oli saanut hermoromahduksen ja nyt se on sitten tuolla. Että näin. Kiitos Suomi! Suomeen hän silti tuntui haluavan kovasti takaisin. Lentolippukin on jo hankittuna.

Lähistöllä on muutama pieni kauppa, josta saa hankittua tarpeelliset elintarvikkeet ja vettä, muiden tavaroiden takia joutuu lähtemään tro-trolla tai taksilla lähimmälle torille. Toreilla siis myydään kaikkea nauloista siansorkkiin. Jos asiallisia pyyhkeitä tms haluaa, täytyy lähteä isompaan kauppakeskukseen (iso ei ole täällä yhtä iso kuin kotona, ehkä 1/3). Tänne olis kiva kertoa mitä lämpötiloja täällä on, mutta ilman lämpömittareita on vaikea sanoa. Internetin mukaan +33 Celsiusastetta on aika perus täällä päivisin, aika kuuma täällä kyllä on ollut, kun ei tuule ihan samalla tavalla kuin meren rannalla Temassa. Kuulemma Suomessa lyödään taas pakkasennätyksiä, -37,5 astetta? Ei käy kateeks :-P Saatiin tänään haettua paikallinen nettimokkula, yritetään hankkia vielä toinen. Ei toiminu dnan mokkulalla paikallinen netti, vaikka kuinka yritin. Samanlaiset systeemit täällä, mutta koodaustaitoni ei riittäny. Saa noi mokkulat sit myytyä paikallisille halvalla, ni ei jää kauheesti miinukselle. Ja saan uuden kameran varmaan ens viikolla, kun nähdään Kirsi ja hänen Ghanaistuva poikaystävänsä, joka tuo mulle kameran Suomesta! Jei! Ei tartte sit enää rasittaa muita ihmisiä vonkumalla kameraa koko ajan.
 

VETTÄ!!!

P.S. Tiistaina satoi vettä oikein railakkaasti ja ukkosti. Elämäni ensimmäiset sadevesisuihkut otettu, rännin alla pestiin hiukset. Puhdasta tuli. Tällä viikolla on satanut jo kaks kertaa, ja silti on puutetta vedestä. Ihme Afrikka.